Julkaisut ja materiaalit
Kategoriat:
-
Näytä taitosi – lähde kisaamaan!
Esitteessä kerrotaan, millaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja kilpailutoiminnasta löytyy ammatillisille opiskelijoille.
Painettua esitettä voi tilata osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi.
-
Materiaalia Taitaja9-järjestäjille
Taitaja9-paikallis- ja aluekilpailujen järjestämiseen tarkoitetut materiaalit, esimerkiksi kunniakirjat ja markkinointimateriaalit, löytyvät Dropboxista.
-
Bannerit yhteistyökumppaneille
Yhteistyökumppaniorganisaatiot voivat hyödyntää bannereita esimerkiksi verkossa tai sosiaalisessa mediassa.
Maajoukkueen yhteistyökumppani (png)
-
Ammattitaitokilpailuista työelämään – teknologiaosaajien uratarinoita
Ammattitaitokilpailuissa nuoret huippuosaajat pääsevät näyttämään taitonsa. Polku kilpailuun ja omaan ammattiin on jokaisella erilainen. Tutustu Juhon, Villen, Iidan, Sannin ja Jonin tarinoihin siitä, miten heistä on kasvanut teknologia-alan osaajia.
Ammattitaitokilpailuista työelämään – teknologiaosaajien uratarinoita (pdf)
-
Tehtäväpankki
Vanhoja Taitaja-tehtäviä voi hyödyntää opetuksessa, vaikka opiskelijat eivät olisi valmistautumassa kilpailuun. Niiden avulla voi yksilöllistää opetusta ja antaa opiskelijoille uusia haasteita. Tehtäväpankista löytyy tehtäviä niin suomenmestaruuslajeihin, TaitajaPLUSsaan kuin Taitaja9:iin.
-
Taitaja-loppuraportit
Taitaja-kilpailujen loppuraportit:
Taitaja2022 (pdf) | Taitaja2021 (pdf) I Taitaja2020 (pdf) I Taitaja2019 (pdf) I Taitaja2018 (pdf) I Taitaja2017 (pdf) I Taitaja2016 (pdf) I Taitaja2015 (pdf) I Taitaja2014 (pdf) I Taitaja2013 (pdf) I Taitaja2012 (pdf) I Taitaja2011 (pdf) I Taitaja2010 (pdf) I Taitaja2009 (pdf) I Taitaja2008 (pdf) I Taitaja2007 (pdf) I Taitaja2005 (pdf) I Taitaja2004 (pdf)
-
Kuvia ammattitaitokilpailuista
Skills Finlandin kuvapankista löydät kuvia ammattitaitokilpailuista ja muista yhdistyksen tapahtumista. Kuvia saa käyttää vapaasti ei-kaupallisiin tarkoituksiin uutisoitaessa tai markkinoitaessa ammatillista koulutusta ja ammattitaitokilpailuja. Kuvia julkaistessasi merkitse kuvan lähteeksi Skills Finland ja kuvaajan nimi, mikäli se on mainittu kuvan yhteydessä.
-
Oppilaitosten ja yritysten yhteistyö
Miten yritykset hyötyvät ammattitaitokilpailuista? Entä mitä kilpailut antavat oppilaitoksille? Kokosimme konkreettisia esimerkkejä onnistuneesta yhteistyöstä esitteeseen. Painettua esitettä voi tilata osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi. Julkaisuvuosi 2016.
-
Oppilaitosten hyvät käytännöt kilpailutoimintaan
Julkaisu esittelee, miten oppilaitokset hyödyntävät kilpailutoimintaa esimerkiksi opettajien täydennyskoulutuksessa ja opiskelijoiden yksilöllisten polkujen rakentamisessa. Painettua esitettä voi tilata osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi. Julkaisuvuosi 2017.
Oppilaitosten parhaat käytännöt kilpailutoimintaan (pdf)
-
Taitaja9-tehtäviä 7.–9.-luokkalaisille
Taitaja9-kädentaitokilpailun tehtävävihkoon on koottu Taitaja9-vastaavien hyviksi toteamia kisatehtäviä vuosien varrelta. Vihkoa on saatavilla myös painettuna. Tilaukset osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi. Julkaisuvuosi 2020.
-
-
Taitaja-semifinaalien parhaat käytännöt
Semifinaalit ovat keskeinen osa Taitaja-kilpailuja ja niiden kehittäminen yksi Skills Finlandin tärkeimmistä tavoitteista. Julkaisuun haastatellut henkilöt edustavat monipuolisesti erilaisia koulutusaloja ja näkökulmia ammattitaitokilpailuihin. He kertovat oman oppilaitoksensa kokemuksista semifinaalien järjestämisestä ja jakavat parhaat vinkkinsä onnistuneen semifinaalin järjestämiseen. Saatavana myös painettuna, tilaukset osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi. Julkaisuvuosi 2012.
-
Taitaja – 25 vuotta tietoa, taitoa ja tahtoa
Mikä on täyden mittansa saavuttaneen suurtapahtuman tulevaisuus, entä Skills Finland ry:n rooli Taitajan taustaorganisaationa ja kehittäjänä? Artikkelikokoelman haastateltavat edustavat monipuolisesti erilaisia näkökulmia ammattitaitokilpailuihin.
Painetun julkaisun voi tilata osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi. Julkaisuvuosi 2014.
-
Taitajasta yrittäjäksi
Tulevaisuudessa yrittäjämäistä asennetta tarvitaan jokaisessa ammatissa ja kaikilla aloilla, ei vain yrittäjänä. Lue Taitaja-kilpailujen, yrittäjyyden ja ammatillisen koulutuksen toimijoiden kokemuksia yrittäjyyden oppimisesta ja opettamisesta. Saatavana myös painettuna, tilaa osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi. Julkaisuvuosi 2015.
-
Kilpailuja kaikille -sarja
Julkaisussa avataan ammattitaitokilpailuihin liittyvät keskeiset käsitteet, esitellään kilpailutoimintaa ja sitä tukevat vakiintuneet organisaatiot. Kerrotaan ammattitaitokilpailutoiminnan yleisistä kehitysvaiheista, tarkastellaan ammattitaitokilpailutoimintaa yhteiskunnallisena ilmiönä ja kilpailemista ammattikasvatuksen filosofisena kysymyksenä. Tekijät: Sara Kaloinen, Päivi Pynnönen, Heikki Saarinen.