Skip to main content

KeudaSkills innosti opettajia ja opiskelijoita

Keuda järjesti viime syksynä ensimmäistä kertaa oman oppilaitoskilpailun. KeudaSkillsiin osallistui noin 400 opiskelijaa ja mukana oli 47 alakohtaista kilpailua. Keudan Skills-yhteyshenkilön Janne Jousiahon mukaan tapahtuma tuli jäädäkseen.

KeudaSkills_rakennusala0.jpg

Myös rakennusalan opiskelijat kilpailivat KeudaSkills-tapahtumassa syksyllä 2023.
Kuva: Inka Tikka / Keuda.

Idea omasta oppilaitoskilpailusta syntyi, kun olimme syksyllä 2022 Etelä-Suomen Taitaja-toimijoiden kanssa tutustumassa HyriaSkillseihin Riihimäellä. Hyrian tapahtuman järjestelyistä vastanneet Anna Skytten ja Mika Auvinen kannustivat ja konsultoivat minua viemään ideaa eteenpäin.

Tavoitteena oli osallistaa kaikki Keudan toimipisteet tapahtumaan mukaan ja tuoda ammattitaidolla kilpaileminen kaikille mahdolliseksi. Kymmenestä toimipisteestä kahdeksan osallistui. Ja nekin kaksi toimipistettä, jotka eivät osallistuneet, ovat ilmoittaneet, että ensi vuonna myös he ovat tapahtumassa mukana. Ne opiskelijat, jotka eivät kilpailleet osallistuivat tapahtuman järjestämiseen esimerkiksi tuomareina, avustajina ja oppaina.

Saku ry:n valtakunnallinen Hyvinvointivirtaa-viikko osuu juuri sopivasti samaan hetkeen, kun Taitaja semifinaali-ilmoittautuminen aukeaa. Tähän samaan ajankohtaan järjestettiin myös KeudaSkills. Siitä on helppo houkutella mukaan varsinaiseen Taitaja-kilpailuun.

Johdon tuki ja kannustus on ensiarvoisen tärkeää tämän kaltaisen tapahtuman jalkauttamiseksi oppilaitokseen arkeen. KeudaSkillsille luotiin myös oma visuaalinen ilme yhteistyössä Keudan viestinnän ja markkinoinnin kanssa. Voittajille jaettiin stipendit seuraavasti: 1. sija 100 euroa, 2. sija 75 euroa ja 3. sija 50 euroa.

KeudaSkillseissä opettajat saivat uudenlaisen tavan lähestyä ja ilmaista omaa opetusta ja ammattitaitoa. Koska kyse on kilpailusta, myös arviointiin tulee erilainen näkökulma. Se, että luodaan jotain uutta omassa turvallisessa ympäristössä yhdessä opiskelijoiden kanssa, on varmasti positiivinen voimavara myös jatkon kannalta.

Palautteessa opettajat kokivat saaneensa luontevasti ammattimaista otetta ja ammattiylpeyttä omaan arkeen. Oman oppilaitoksen Skills-kisat auttoivat ymmärtämään konseptia ja sen mahdollisuuksia omassa opetuksessa.

Kilpailutoiminnassa opettaja ja opiskelija kokevat ja tekevät yhdessä. Se tuottaa luottamusta. Oman ammattitaidon ja ammattialan kehittymisen näkökulmasta ammattitaitokilpailuihin kannattaa osallistua.