Skip to main content

Business College Helsingin Taitaja-toimijat palkittiin

Järjestyksessään ensimmäinen Vuoden Skills-toimija -tunnustus myönnettiin Taitaja2022 Pori -tapahtuman yhteydessä.

bc_1280.jpg

Vuoden Skills-toimija julkistettiin Taitaja2022-tapahtuman yhteydessä. Palkinnon ottivat vastaan Business Collegen lehtori ja pitkän linjan Skills-toimija Tapio Kattainen (vas.), toimitusjohtaja Antti Loukola ja rehtori Antti Sirainen. Kuva: Skills Finland.

Business College Helsinki on lähettänyt opiskelijoitaan Taitajaan jo parinkymmenen vuoden ajan. Opiskelijoiden ja koulutusalojen määrään nähden se lähettää kilpailuun huomattavan suuren joukon nuoria osaajia.

Viime aikoina oppilaitos on innostanut opiskelijoiden lisäksi myös uusia opettajia mukaan kilpailutoimintaan. Tämän ansiosta pääsy ammattitaitokilpailuihin on auennut tieto- ja viestintätekniikan opiskelijoiden lisäksi merkonomiopiskelijoille.

Business College Helsingissä on viime aikoina myös kehitetty tapaa, jolla Taitaja-kokonaisuutta koordinoidaan oppilaitoksen sisällä. Pitkän linjan Taitaja- ja Skills-toimija, lehtori Tapio Kattainen kertoo, että johdon myöntämien resurssien ansiosta oppilaitoksen Taitaja-toiminta on ammattimaistunut. – Enää kilpailuihin liittyvien tehtävien hoitaminen ei ole yksittäisten opettajien harteilla, vaan työtä tehdään yhtenäisenä tiiminä, hän kuvailee muutosta.

Kattainen arvostaa sitä, että oma työnantaja mahdollistaa niin monien opiskelijoiden osallistumisen Taitaja-semifinaaleihin. Hän pitää kilpailutoimintaa paitsi kehittävänä polkuna opiskelijoille myös mielenkiintoisena haasteena opettajien ammatilliselle osaamiselle.

Rehtori Antti Sirainen katsoo, että Taitaja auttaa nuoria työllistymään ja etenemään jatko-opintoihin, lisää työelämäyhteistyötä, kasvattaa verkostoja ja tarjoaa opettajille mahdollisuuden kehittää ammatillista osaamistaan sekä erikoistua. – Olemme nähneet, että yksi euro tuo kaksi takaisin opiskelijoiden ja henkilöstön osaamisena, Sirainen kiteyttää.

BC_Suomenlinna_1280.jpg

Business College Helsingin Taitaja-toimijat palkittiin pokaalin lisäksi pakohuonepelillä. Keskivaikeaksi markkinoitu peli nostatti mukavasti kilpailuhenkeä, vaikka osoittautuikin tälle porukalle helpoksi. Kuva: Margit Tenosaar.

Taitajassa rankataan oppilaitokset vuosittain paremmuusjärjestykseen kisamenestyksen perusteella. Opiskelijamäärältään pienet oppilaitokset jäävät tässä mittelössä alakynteen, vaikka niiden opiskelijat menestyisivät kilpailussa hyvin. Business College Helsingissä ollaankin Vuoden Skills-toimija -palkinnosta erityisen otettuja juuri siksi, että se tekee opiskelijamäärältään keskivertoa pienemmän, mutta aktiivisesti kilpailuihin osallistuvan oppilaitoksen ponnistelun näkyväksi.

– Kannustan oppilaitoksia löytämään oman, vaikka ihan pienenkin, tapansa osallistua kilpailutoimintaan, koska hyödyt ovat niin suuret, Sirainen sanoo.

Skills Finland myöntää Vuoden Skills-toimija -palkinnon merkittävästi kilpailutoimintaa kehittäneelle tai näkyväksi tehneelle yksilölle tai organisaatiolle. Se myöntää palkinnon vuorovuosin kansallisten ja kansainvälisten kilpailujen parissa toimiville.