Skip to main content

Eija Alhojärven kiitokset

Skills Finlandin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Eija Alhojärvi jää eläkkeelle menestyksekkään Skills-uran jälkeen.

Kahdeksantoista vuoden työrupeamani Skills Finlandissa lähenee loppuaan. Näiden vuosien aikana olemme järjestäneet onnistuneen WorldSkills Helsinki 2005 -tapahtuman, olleet aktiivisesti mukana WorldSkills Europe -järjestön ja EuroSkills-kilpailun perustamisessa, liittyneet mukaan Abilympics-toimintaan ja rakentaneet Taitajasta todellisen ammatillisen koulutuksen suurtapahtuman. Vuosiin on mahtunut myös lukematon määrä ikimuistoisia hetkiä ja kohtaamisia.

Suomalaisen ammattitaitokilpailutoiminnan ehdoton vahvuus on sen kytkentä ammatilliseen koulutukseen ja sen kehittämiseen. Tavoitteena ei ole ainoastaan ammatillisen koulutuksen vetovoiman lisääminen, vaan myös sen laadun parantaminen. Vahvuutenamme on myös yhteistyö. Skills Finland on todellinen yhteistyön foorumi kaikille niille tahoille ja henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet ammatillisen koulutuksen kehittämisestä ja oman osaamisensa parantamisesta.

Korona-aikana Skills-toiminta on myös todistanut joustavuutensa. Toimintaympäristön muuttuessa toimintaa voidaan joustavasti muokata niin, että yhdessä asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa muuttuneissakin olosuhteissa. Erittäin ylpeä olen siitä, että toisin kuin monissa muissa maissa, emme ole joutuneet tämän vuoden Taitaja-semifinaaleja perumaan. Uusien toimintatapojen kehittäminen ja joustava toteuttaminen toki todistaa myös verkoston jäsenten korkeasta ammattitaidosta ja ennakkoluulottomuudesta.  

Toivon, että Skills-toiminnassa jatkossakin tartuttaisiin rohkeasti uusiin haasteisiin, luotaisiin uutta ja  nähtäisiin avoimesti kaikki toiminnan huikeat mahdollisuudet. Toivon myös, että toiminnassa säilyy keskinäinen kannustaminen, toinen toisiltamme oppiminen, ilo ja positiivinen asenne. Se tekee toiminnastamme mielekästä, tuloksellista ja palkitsevaa. Toivon myös, että toimintaan otetaan avosylin vastaan uudenlaisia organisaatioita ja uusia toimijoita uusine ajatuksineen ja toiveineen. Itsensä haastaminen on kehittymisen ja oppimisen edellytys.

Haluan lämpimästi kiittää teitä kaikkia, joiden kanssa minulla on ollut ilo tehdä työtä näiden Skills-vuosieni aikana. Paljolti teidän ansiostanne olen kokenut työni aina mielekkääksi ja innostavaksi. Työn iloa on ollut helppo kokea. Kiitos siitä.

Eija Alhojärvi

 

Skills Finlandin puheenjohtaja Seija Rasku haastatteli Eija Alhojärveä Yhdessä kohti huippuosaavaa huomista -läksiäisseminaarissa. Katso haastattelu.

Alla olevaan videoon on koottu kuvamuistoja Eijan Skills-uran varrelta.