Skip to main content

Maailman parasta ammattiosaamista edistämässä jo 30 vuotta

Skills Finland ry täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlistamme merkkipaalua vuoden aikana kanavissamme ja tapahtumissamme.

9 (39) Skill Finland logo.jpgMoni taho havahtui ammatillisen koulutuksen vetovoiman heikkouteen 1980-luvulla. Tehtiin monenlaisia kampanjoita ja toimenpiteitä. Yhtenä innovaationa aloitettiin ammattiin opiskelevien ammattitaitokilpailut. Ensimmäinen Taitaja-kilpailu järjestettiin Hämeenlinnassa 1988. Jo seuraavana vuonna Suomen joukkue osallistui WorldSkills-kilpailuun Birminghamissa. Vuonna 1993 toimintaa koordinoimaan perustettiin Suomen ammattitaito – Skill Finland ry. Myöhemmin nimi vakiintui muotoon Skills Finland.

Taitaja on vuosien varrella kasvanut ja kehittynyt Suomen suurimmaksi vuosittaiseksi ammatillisen koulutuksen tapahtumaksi, jonka osallistujamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Kansainvälinen kilpailutoiminta on aktiivista ja Suomesta lähtee joukkue tänäkin vuonna EuroSkills- ja Abilympics-kilpailuihin. Vuoden 2005 WorldSkills Helsinki -kilpailu sai viime syksynä jatkumoa, kun Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin neljä lajia osana WorldSkills Competition 2022 Special Editionia.

Ammatillisen koulutuksen mielikuva kaipaa edelleen nostetta. Vain 7 % toisen asteen mielikuvatutkimukseen vastanneista 9.-luokkalaisista oli sitä mieltä, että ammatillinen koulutus on erittäin arvostettua. Ammatillista koulutusta tehdään näkyväksi yhteistyössä. Skills Finland onkin mukana monissa verkostoissa, joissa tätä työtä tehdään.

Juhlimme 30-vuotista Skills Finlandia koko vuoden eri kanavissamme ja tapahtumissamme.

Ps. Jos haluat lukea tarkemmin ammatillisen koulutuksen vetovoiman edistämisen ja Skills Finlandin historiasta, tilaa vuonna 2017 ilmestynyt historiikkimme osoitteesta viestinta@skillsfinland.fi tai lue verkossa Ammattiosaamisen asialla –Skills Finland 1993–2013 (pdf).

5.3 (20) Ensimmäiset Taitaja-voittajat.JPG

Ensimmäiset Taitaja-voittajat Riikka Suutari ja Matti Mertanen. Kuva julkaistiin Hämeen Sanomissa 21.4.1988.

11.4 (56) Maajoukkue 1997.jpg

Suomen maajoukkue St. Gallenissa vuonna 1997 sekä joukkueenjohtajat Timo Sirkiä (äärimmäinen vasemmalla) ja Hannele Marttiini (äärimmäinen oikealla). Joukkueeseen kuuluivat Janne Forsvik, autokorinkorjaus; Sanna Furu, kampaaja; Kirsi Kautto, floristi; Keijo Kivioja, hitsaus; Toni Koskela, muuraus; Matti Kumpulainen, CNC-sorvaus; Toni Kylätasku, parturi; Juha Liitola, mekatroniikka; Kimmo Niemi, teollisuussähköasennus; TomiPekka Nieminen, CNC-jyrsintä; Touko Palviainen, huonekalupuuseppä; Kimmo Puola, mekatroniikka; Petri Päkkilä, informaatioteknologia; Markku Randell, maalaus ja tapetointi; Mikko Salonen, autoasennus; Anu Savolainen, pukuompelu; Esa Tilli, laatoitus; Timo Toropainen, CAD; Veli-Pekka Vehmaa, valumallin valmistus; Jenni Yrjölä, tarjoilija.

14.5 (83) St Gallen 2003 avajaiset 2.JPG

Suomen maajoukkue marssii lavalle St. Gallenin vuoden 2003 WorldSKills-kilpailujen avajaisissa. Naisilla on yllään Marimekon sponsoroimat Unikko-mekot. Suomi järjesti WorldSkills-kilpailun vuonna 2005 Helsingissä.

14.9 (87) Taitaja 2004_Kondiittori.JPG

Kondiittorilajin kilpailija Taitaja2004-kilpailussa Seinäjoella.

24 (114) WSC2009_ Elina Salminen.jpg

Elina Salminen voitti kultamitalin hiusmuotoilussa vuonna 2009 Kanadan Calgaryssä järjestetyissä WorldSkills-kilpailuissa. Lisäksi hänet valittiin Suomen joukkueen parhaaksi kisojen “Best of Nation” -listaukseen.

44087229825_9e674d611a_o.jpg

Samu Lahti voitti pronssia automaatioasennuslajissa EuroSkills Budapest 2018 -kilpailussa. Suomi on EuroSkills-kilpailun takana olevan WorldSkills Europe -järjestön perustajajäsen. Skills Finlandin huippuvalmennuspäällikkö Teija Ripattila toimii järjestön puheenjohtajana syksyyn 2023 saakka.