Skip to main content

TIEDOTE: EU kutsui nuoret huippuosaajat Brysseliin – ”Kokemuksena once in a lifetime”

Kaksi suomalaista kultamitalistia, Saga Naumanen ja Linn Ahlskog, pääsivät mukaan Meet the Champions of Excellence -tapahtumaan komission kutsuvieraina.

01 Linn Ahlskog ja Saga Naumanen AK.jpg

Euroopan komissio kutsui Brysseliin 40 nuorta eurooppalaista huippuosaajaa. Meet the Champions of Excellence -tapahtuma kokosi yhteen eurooppalaisia kultamitalisteja edellisistä WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics-kilpailuista, EU:n komission virkahenkilöitä ja ammatillisia opiskelijoita ympäri Euroopan. Tapahtuman tarkoituksena oli nostaa esiin ammatillisen koulutuksen tuomia mahdollisuuksia ja innostaa nuoria löytämään oma polkunsa.

Suomesta tilaisuuteen oli kutsuttu viime vuonna kansainvälisissä ammattitaitokilpailuissa kultaa voittaneet Saga Naumanen ja Linn Ahlskog. Ammattiopisto Luovissa mediapalvelujen toteuttajaksi opiskeleva Saga voitti kultaa Character Design -lajissa Abilympicsissä. Yrkesakademin i Österbottenista valmistunut Linn taas voitti kultaa lähihoitajalajissa EuroSkills-kilpailussa. Lähihoitajaksi valmistumisen jälkeen Linn on jatkanut opintojaan sairaanhoitajaksi.

Supervoimana erityisyys

03 Saga Naumanen paneelissa EESC.jpg

Saga Naumanen osallistui keskustelupaneeliin nimekkäiden puhujien kanssa. Mukana olivat muun muassa työllisyyden ja sosiaalisten oikeuksien EU-komissaari Nicolas Schmit, Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (EESC) puheenjohtaja Oliver Röpke ja WorldSkills Europen toiminnanjohtaja Laurence Gates. Paneelissa Saga kertoi omasta kilpailukokemuksestaan ja siitä, miten se on vaikuttanut hänen elämäänsä.

”Kilpaileminen antoi minulle itsevarmuutta ja uusia ammatillisia taitoja. Opin myös vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä kehitin englannin kieltäni”, Saga kertoi.

Saga osallistui viime keväänä Abilympics-kilpailuun, joka on ammattitaitokilpailu erityistä tukea tarvitseville ammatillisille osaajille.

”Minulle erityisyys on supervoima, joka auttaa esimerkiksi keskittymään asioihin, joista olen kiinnostunut. Kannustan kaikkia nuoria tarttumaan erilaisiin tilaisuuksiin, kuten kilpailuihin. Yleensä ihminen on itsensä pahin arvostelija, ja lopulta kaikki meneekin ihan hyvin”, Saga kertoi ja sai aplodit yleisöltä rohkeista sanoistaan.

Komissaaria haastattelemassa

05 Linn Ahlskog haastattelemassa EESC.jpg

Suomen toinen kultamitalisti Linn Ahlskog pääsi haastattelemaan videolle komissaari Nicolas Schmitiä ja EESC:n puheenjohtaja Oliver Röpkeä yhdessä unkarilaisen kultamitalistin, Tamás Bandúrin, kanssa.

Keskustelussa tartuttiin tärkeisiin kysymyksiin, kuten siihen, miten hoitoalan vetovoimaa voisi lisätä ja mitä komissaari oli mieltä siitä, että kultamitalisteissa on enemmän miehiä kuin naisia.

”Haastatteleminen oli uusi, vähän jännittävä, mutta kiinnostava kokemus minulle. Kaikki meni lopulta tosi hyvin, vaikka minulla ei ollut paljoa aikaa valmistautua”, Linn kertoo. ”Koko tapahtuma oli mieluinen kokemus ja oli hauskaa nähdä muiden maiden mitalisteja.”

Myös Sagalle tapahtuma oli positiivinen kokemus. ”Jännityksen jälkeen oma puheenvuoro meni tosi hyvin. Olin myös otettu saamastani hyvästä palautteesta. Paneelin jälkeen hyvin monet tulivat kiittämään, että kerroin rohkeasti omista kokemuksistani. Myös oma lajini, Character Design, kiinnosti.”

”Tällaiseen tapahtumaan pääseminen tuntuu onnekkaalta, once in a lifetime -kokemus”, Saga päättää.

Tietoa toiminnasta

EuroSkills on joka toinen vuosi järjestettävä ammattitaidon EM-kilpailu. Kilpailussa ammattiin opiskelevat ja jo valmistuneet nuoret mittelevät oman alansa paremmuudesta noin 50 lajissa. Kilpailijat saavat olla maksimissaan 25-vuotiaita.

Erityistä tukea tarvitsevien ammattiosaajien ammattitaitokilpailutoiminnalla edistetään ammatillisen erityisopetuksen tunnettuutta ja arvostusta maailmalla sekä lisätään yhteistyötä oppilaitosten ja työelämän välillä. Kilpailussa ei ole ikärajaa. Abilympics-kilpailu järjestetään joka neljäs vuosi, seuraavan kerran kilpaillaan Helsingissä toukokuussa 2027.

EuroSkills- ja Abilympics-kilpailujen lisäksi Suomi osallistuu WorldSkills-kilpailuun, joka järjestetään seuraavan kerran syksyllä 2024 Ranskassa. Ammattitaidossa voi kilpailla myös kansallisesti Taitaja-kilpailussa, joka kokoaa Suomen parhaat osaajat yhteen vuosittain. Seuraava Taitaja-kilpailu järjestetään toukokuussa Kuopiossa. Ammattitaitokilpailut ovat maksuttomia ja avoimia yleisölle.

Skills Finland ry järjestää yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa Taitaja-tapahtuman ja lähettää Suomen ammattitaitomaajoukkueet kansainvälisiin kilpailuihin. Skills Finland on vuonna 1993 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka taustavoimia ovat opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja ammatilliset oppilaitokset sekä keskeiset työmarkkina- ja opetusalan järjestöt.

Ammattiopisto Luovi on Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos ja toimii yli 30 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Luovi tarjoaa koulutusta vaativaa erityistä tukea opinnoissaan ja työllistymisessään tarvitseville. Luovissa voi opiskella ammatillisia perustutkintoja, tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (TUVA) sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa (TELMA). Luovissa opiskelee vuosittain noin 2 000 opiskelijaa ja henkilöstöä on yli 900 asiantuntijaa.

Yrkesakademin i Österbottenin (YA) tavoitteena on lisätä ammatillista osaamista, kilpailukykyä ja hyvinvointia Pohjanmaalla. Toimipisteet ovat Pietarsaaressa, Pedersöressä, Närpiössä ja Vaasassa.  YA tarjoaa yrityslähtöistä ammatillista opetusta ja joustavia tapoja osaamisen kehittämiseen. Oppilaitos tarjoaa ruotsinkielistä ammatillista opetusta noin 20 eri alalla ja tarjolla on yli 50 perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoa. YA:ssa opiskelee noin 2 700 opiskelijaa ja henkilöstöä on yli 200 asiantuntijaa. Oppilaitoksen omistaa ja toimintaa ylläpitää kuntayhtymä Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur.

Lisätietoa

Katja Katajamäki
viestintäpäällikkö, Skills Finland
katja.katajamaki@skillsfinland.fi
040 732 0691