Skip to main content

Tiimityöllä huippusuorituksiin

Skills Finlandin toiminnanjohtaja Maria Ekroth odottaa innolla, millaista yhteistyötä ja tiimityötä vuosi 2024 tuo tulleessaan ammattitaitokilpailujen maailmaan.

Maria_Ekroth.jpgSkills Finland juhli viime vuonna 30-vuotista taivaltaan työn ja huippusuoritusten merkeissä yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Vuosi oli täynnä mieleenpainuvia elämyksiä, menestystä kansainvälisissä kilpailuissa sekä yhteistä ammatillisen koulutuksen ja kilpailutoiminnan laadun kehittämistä. Päällimmäisenä tunteena tästä nousee esiin kiitollisuus ammatillisen koulutuksen verkostomme hienosta yhteistyöstä. Viime vuodet ovat nostaneet entistä vahvemmin esiin verkostotyön voiman ja Skills Finlandin roolin sen työn koordinoijana ammattitaitokilpailutoiminnassa. 

Ammattitaitokilpailujen menestys tehdään yhteistyöllä

Omassa työssäni näen yhteistyön ja tiimityön voiman. Sen, miten toimimme WorldSkills-verkoston kanssa, kun Shanghain maailmanmestaruuskilpailut peruuntuivat syksyltä 2022. Emme halunneet murskata kilpailuihin valmentautuneiden nuorten unelmia ja mahdollisuuksia päästä kilpailemaan MM-kilpailuissa, vaan järjestimme WorldSkillsin johdolla hajautetun kilpailun. Suomi halusi kantaa oman osuutensa näihin talkoisiin. Saimme opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) osarahoituksen, ja parikymmentä oppilaitosta lähti hetkessä mukaan toteuttamaan kanssamme WorldSkills Special Editionin neljän lajin kilpailuja Suomessa. Teimme neljässä kuukaudessa ihmeitä yhdessä muiden maiden kanssa, ja siitä sataa edelleen kiitosta kaikille vastuunottajille WorldSkills-maailmassa.

Viime vuonna maajoukkueemme toi huikean mitalisaaliin niin Abilympics-kilpailuista Ranskan Metzistä kuin EuroSkills-kilpailuista Puolan Gdanskista, sekin oli suuren tiimityön tulosta. Ammattitaitokilpailuja ei olisi ilman kumppaneita, jotka ovat mukana niin tekemässä, rahoittamassa, osallistumassa kuin kannustamassa. Syksyllä Taitaja2024-semifinaaleihin ilmoittautui 1903 opiskelijaa, mikä on paras tulos kymmeneen vuoteen. Viime vuonna meille aukeasi mahdollisuus hakea Abilympics-maailmanmestaruuskilpailuita Suomeen vuodelle 2027. Jälleen kerran löytyi OKM:n tuki ja verkostomme syttyi tähän työhön kanssamme. Odotamme innolla tätä yhteistyötä jo nyt talkoisiin mukaan ilmoittautuneen noin 20 oppilaitoksen kanssa.

Tiimityöstä on tutkitusti hyötyä

Tiimityötä ja organisaatioiden tehokkuutta tutkineen Scott Tannerbaumin mukaan tiimityöskentelyn suosio on kasvussa. Tiimityön tuomat hyödyt ovat merkittävät niin mukana oleville organisaatioille kuin mukaan osallistuville henkilöillekin, kun tiimit on oikein rakennettu ja ne toimivat hyvin. Tutkija John J. Murphyn mukaan jokaisella on ainutlaatuisia lahjoja, kykyjä ja taitoja, ja kun tuomme ne kaikki samaan pöytään ja jaamme yhteisen tarkoitukseen, syntyy siitä todellista kilpailuetua.

Tiimityö lisää tutkimuksen mukaan muun muassa ongelmanratkaisukykyä, henkilökohtaista kasvua, työhyvinvointia, tehokkuutta ja luovuutta. Siinä on se voima, miksi tapahtumat ovat onnistuneet ja maajoukkueemme menestynyt niin hyvin. Verkostossamme on niin paljon huippuosaamista, toisten arvostusta, toisilta oppimista ja yhteistyötaitoja, että se siivittää huipputuloksiin. Me Skills Finlandissa kannamme osaltamme vastuuta siitä, että koordinoimamme tiimityö on oikein rakennettua, tuloksellista ja palkitsevaa. Meille on tärkeää, että kaikki osalliset hyötyvät, kun yhdessä edistämme ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa.

Katse kohti tulevaa

Olemme Skills Finlandin toimistolla startanneet innolla tämän toimintavuoden. Käynnistämme Abilympics & Taitaja2027 -tapahtuman tiimityön. Tulossa on todellinen suurtapahtuma, jollaista Suomessa ei ole ennen nähty. Edessä on yhteinen matka, johon teistä toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu. Taitaja2024-tapahtumaa rakennetaan Kuopioon Savon ammattiopiston johdolla ja Skills Finlandin tuella, maajoukkuevalmennus on käynnissä Lyonin MM-kilpailuihin, työmme WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics-verkostoissa kehittyy ja muuttaa muotoaan, ja tietysti teemme jatkuvasti ammatillisen koulutuksen vetovoimatyötä yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Vuoteen 2024 mahtuu paljon tärkeitä projekteja ja tiimityön voimaa. On hienoa käynnistää uusi vuosi ja tähdätä kohti yhteisiä tavoitteita ammatillisen koulutuksen verkoston toimijoiden kanssa. Näytetään yhdessä Suomelle ja maailmalle, mihin ammatillisen koulutuksen verkosto pystyy!

Toiminnanjohtaja Maria Ekroth, Skills Finland ry

Abilympics2023_mitalistit_1920px.jpg

Suomi sai ensimmäiset Abilympics-mitalinsa maaliskuussa 2023 Abilympics Metz -kilpailussa. Syksyllä 2023 International Abilympic Federation valitsi Suomen vuoden 2027 Abilympics-kilpailun järjestäjäksi. Kuva: Skills Finland / Juha Nurminen.