Skip to main content

Suomi kisajärjestäjänä

Suomi on järjestänyt Skills Finlandin johdolla Helsingissä kaksi kansainvälistä ammattitaitokilpailua, ja kolmatta valmistellaan vuodelle 2027.

banneri_suomi_kisajarjestajana.jpg

Suomi on kansainvälisessä kilpailutoiminnassa aktiivinen toimija. Järjestämällä kansainvälisiä ammattitaitokilpailuja vahvistamme samoja tavoitteita kuin kilpailuihin osallistumisella: kehitämme Suomen ammatillista koulutusta ja edistämme kansainvälistymistä.

WorldSkills Helsinki 2005

Skills Finland päätti hakea WorldSkills-kilpailua Montrealin WorldSkills-kilpailun (1999) jälkeen. WorldSkills 2005 -kilpailun järjestämisoikeus luovutettiin Suomelle IVTOn (nykyisin WorldSkills International, WSI) 50-vuotisjuhlakokouksessa Lissabonissa kesäkuussa 2000.

Kisajärjestelyissä oli alusta lähtien kaksi keskeistä periaatetta: yhteistyö ja nuorten osallistuminen. Hankkeen toteutuksessa pyrittiin tietoisesti luomaan uusia ja uudenlaisia yhteistyöverkostoja. Mukaan haluttiin koulutuksen järjestäjiä, yrityksiä ja järjestöjä. Tärkeäksi nähtiin myös tuoda esille suomalaista osaamista monipuolisesti ja laajasti. Lisäksi haluttiin tarjota mahdollisimman monille nuorille mahdollisuus kartuttaa omaa osaamistaan ja ammattitaitoaan kisajärjestelyihin osallistumalla.

WorldSkills Helsinki 2005 järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 26.–29.5.2005. Virallisia kilpailulajeja oli 39 ja kilpailijoita yhteensä lähes 700.  Suurimmat joukkueet tulivat Suomen lisäksi Koreasta, Sveitsistä, Japanista, Hollannista ja Taiwanista.

Kilpailun kävijämäärä oli huikeat 118 000. Vierailijoista 65 000 oli koululaisia ja 8 000 kansainvälisiä vieraita. Kävijämäärällä mitattuna tapahtuma oli Messukeskuksen siihenastisen historian suurin.

Suomen ammattitaitomaajoukkue, Team Finland 2005, sai kotikisoissa kaikkien aikojen parhaan menestyksensä: neljä kultamitalia, yhden hopean, kolme pronssia ja 17 diplomisijaa. Suomi sijoittui maiden keskinäisessä vertailussa neljänneksi, edelle kiilasivat Sveitsi, Korea ja Saksa.

Kilpailutapahtuma oli menestys, ja sitä on usein tituleerattu uudenlaisten WorldSkills-kilpailujen aluksi. Helsingin kilpailussa toteutettiin useita uusia konsepteja, jotka ovat käytössä vielä tänäkin päivänä: muun muassa CIS-pistelaskujärjestelmä, jota käytetään WorldSkills-kilpailujen lisäksi myös EuroSkillsissä ja Taitajassa.

Lisätietoa kilpailusta WorldSkillsin verkkosivuilla

Kilpailuun liittyvät materiaalit WorldSkills Archivessa (hae hakusanalla Helsinki)

WorldSkills Competition 2022 Special Edition

Maailmanlaajuinen koronapandemia vaikutti myös kansainväliseen kilpailutoimintaan. Alun perin syksylle 2021 Shanghaihin suunniteltu WorldSkills-kilpailu siirrettiin ensin vuodella eteenpäin syksyyn 2022. Edeltävän kesän aikana WSI teki päätöksen, ettei tautitilanteen vuoksi kilpailun järjestäminen yhdessä paikassa ollut mahdollista.

Päätettiin toteuttaa kilpailu ennennäkemättömällä tavalla: kilpailulajit hajautettiin 15 eri maahan ja ne järjestettiin syys–marraskuun aikana. Kilpailu kantoi nimeä WorldSkills Competition 2022 Special Edition.

Myös Skills Finland yhteistyöoppilaitoksineen tarttui kisajärjestäjän haasteeseen. Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin neljän lajin kilpailutapahtuma 20.–23.10.2022. Suomessa järjestetyt lajit olivat: Floristry, Hairdressing, Beauty Therapy ja Fashion Technology.

Yhteensä vuoden 2022 WorldSkills-kilpailuun osallistui yli 1100 kilpailijaa 57 maasta. Kilpailun Suomessa järjestetty osuus keräsi yhteen yli 200 kilpailijaa ja tuomaria 32 maasta. Vierailijoita Helsingin tapahtumassa oli noin 15 000.

Lisätietoa kilpailusta WorldSkillsin verkkosivuilla

Abilympics Helsinki 2027

Erityistä tukea tarvitsevien ammattiosaajien ammattitaitokilpailu Abilympics järjestetään joka neljäs vuosi. International Abilympic Federationin (IAF) jäsenmaat valitsivat lokakuussa 2023 Skills Finlandin Abilympics 2027 -kilpailun järjestäjäksi. Kolmipäiväinen kilpailu järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–13.5.2027 yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien, erityisesti ammatillisten erityisoppilaitosten kanssa. Kilpailulajeja Abilympicsissä on noin 40 ja kilpailijoita noin 400.

Abilympicsin kautta voidaan entistä paremmin nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun erityistä tukea tarvitsevien ammattilaisten oikeutta päästä mukaan työelämään ja sitä osaamista, mitä heillä on tarjota työelämän tarpeisiin.

Abilympics Helsinki 2027 järjestetään yhdessä kotimaisen SM-kilpailu Taitajan kanssa Helsingin Messukeskuksessa Skills Games -suurtapahtumana 10.–13.5.2027. Skills Finland vastaa Abilympics-kilpailun ja Skills Games -tapahtuman järjestämisestä, Taitajasta vastuussa on Omnia. Mukana järjestämässä on yli 20 ammatillisen oppilaitoksen verkosto. Tapahtuma kerää yhteen noin 80 lajia, 800 kilpailijaa ja 120 000 kävijää, ja on lajimäärältään historian suurin ammattitaitotapahtuma Suomessa.

Lisätietoa Skills Gamesista

Abilympicsin verkkosivut

Taitajan verkkosivut