Suomen ammattitaitomaajoukkueen matka Abilympics-kilpailuihin 2023 – ammattitaitoa, asennetta ja uskoa itseensä!
Vuonna 2023 Suomen ammattitaitomaajoukkue teki Abilympics-kilpailuissa historiaa. Ensimmäiset mitalit – neljä hopeaa ja yksi kulta – olivat enemmän kuin palkintoja. Ne olivat osoitus rohkeudesta, sitkeydestä ja yhdessä kuljetusta matkasta.
Anu Kilkku
- Koulutuspäällikkö, Ammattiopisto Live.
- Skills Finlandin hallituksen ja työvaliokunnan jäsen 2022–2024.
- TaitajaPLUS-lajien vastaava 2017 ja 2023.
- Suomen Abilympics-maajoukkueen joukkueenjohtaja 2023.
- Abilympics Helsinki 2027 -kilpailun erityisen tuen asiantuntija.
- Vapaa-ajalla käy kuntosalilla ja vesijuoksemassa.
Palataan hetkeksi syksyyn 2022. Silloin Suomen ammattitaitomaajoukkueeseen kuului 13 kilpailijaa ja kaksi joukkuejohtajaa ja valmennus kohti kilpailuja käynnistyi. Yhteisissä tapaamisissa keskityttiin ennen kaikkea ryhmäytymiseen ja henkiseen valmennukseen. Monelle kilpailijalle tuleva ulkomaanmatka oli ensimmäinen ja se herätti ymmärrettävää huolta omasta pärjäämisestä. Valmennuksen edetessä huoli alkoi kuitenkin hellittää – tilalle kasvoi luottamus omaan osaamiseen ja usko siihen, että kyllä minä pystyn.
Jo aivan ensimmäisistä tapaamisista lähtien joukkue löysi yhteisen sävelen. Kilpailijoista muodostui motivoitunut, toisiaan aidosti kannustava ja positiivinen ryhmä. Joukkueessa vallitsi lämmin ilmapiiri, jossa jokaisen vahvuudet huomattiin ja onnistumisista iloittiin yhdessä.
Ennen kilpailuja koettiin juhlallinen ja jännittävä hetki lähettämistilaisuudessa, jossa opetusministeri Li Andersson puhui koko joukkueelle. Se oli hetki, joka pysäytti ja konkretisoi sen, miten merkittävästä matkasta oli kyse.
Abilympics Team Finland 2023 lähettämistilaisuudessa 17.2.2023. Kuva: Roni Rekomaa / Skills Finland.
Seuraavan kerran joukkue kohtasi toisensa vasta lentoasemalla. Matka Ranskaan ei sujunut täysin ilman mutkia: kilpailun esitehtävänä ollut korkea kakku aiheutti kuljetushaasteita, ja yksi kilpailijoista ehti eksyä koneenvaihdon aikana. Lopulta kaikki kuitenkin järjestyi ja pääsimme perille Ranskaan, Metziin.
Avajaiset olivat vaikuttava ja ikimuistoinen tapahtuma. Itseäni jännitti etukäteen, miten joukkueemme sisääntulo sujuisi valtavaan halliin satojen katsojien edessä – mutta turhaan. Joukkue selvisi tilanteesta hienosti Suomen liput heiluen.
Avajaisten jälkeen alkoi itse kilpailu. Kilpailupäivät näyttivät konkreettisesti, miten valmennuksessa oli onnistuttu. Haasteista huolimatta valmennustyö kantoi: jokainen kilpailija sai tehtyä kilpailutehtävänsä loppuun. Kannustava asenne, myötäeläminen ja positiivisuus näkyivät tekemisessä ja lopputuloksessa. Erityisen tärkeää oli huolellinen valmistautuminen itse kilpailutehtäviin. Valmennukseen saatiin myös ulkopuolista asiantuntemusta – esimerkiksi kokkilajissa kanin valmistamiseen tarvittiin huippukokin osaamista ja ohjausta.
Matkan aikana ammattimaajoukkue kasvoi monella tavalla. Jokainen sai arvokkaan kilpailukokemuksen, luottamus omaan tekemiseen vahvistui ja sosiaaliset taidot kehittyivät. On ollut ilo kuulla, että osa kilpailijoista on sittemmin jatkanut opintojaan ammattikorkeakoulussa tai ryhtynyt yrittäjäksi.
Kaikille tämä matka oli enemmän kuin kilpailu – se oli positiivinen kokemus ja elämys, joka kantaa pitkälle. Ja aina kun tästä saa puhua tai kirjoittaa, sydämessä läikähtää.
Abilympics Helsinki 2027
- Abilympics on ammattitaidon maailmanmestaruuskilpailu erityistä tukea tarvitseville henkilöille.
- Abilympics-kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa Helsingin Messukeskuksessa 10.–13.5.2027.
- Kilpailijahaku Suomen maajoukkueeseen on auki 2.1.–30.3.2026.
- Suomen maajoukkueeseen voi hakea henkilö, jolla on erityisen tuen tarve esim. oppimisvaikeus. Henkilön pitää olla vähintään 15-vuotias. Yläikärajaa ei ole.
- Vuoden 2027 kotikisoissa kilpailijan ei tarvitse olla ammatillisen oppilaitoksen opiskelija, vaan kilpailuun voidaan ilmoittaa ehdolle myös työelämässä olevia ammattiosaajia.
- Jokaisella kilpailijalla tulee olla taustataho, esimerkiksi oppilaitos, järjestö tai yritys, joka ilmoittaa kilpailijan ehdolle joukkueeseen.
