Skip to main content

Maria Ekroth: Kiitos tästä vuodesta

Toiminnanjohtaja Maria Ekroth summaa kirjoituksessaan ensimmäisen vuotensa Skills Finlandilla. Yhdessä osaavan yhteistyöverkoston kanssa siirrymme luottavasti uuteen vuoteen 2022.

Skills Finlandin toimintavuosi alkaa lähestyä loppuaan. Joulu alkaa näkyä ympärillä ja tuntua sydämessä. Joulu on kiitollisuuden aikaa, joten nyt on aika katsoa taaksepäin tätä ensimmäistä vuotta Skills Finlandin toiminnanjohtajana. Mieli on kiitollinen edeltäjälleni Eija Alhojärvelle siitä hienosta työstä, jota hän on järjestön eteen tehnyt ja siitä, että on valinnut niin loistavan henkilökunnan Skills Finlandille. Tämän tiimin kanssa on upeaa tehdä töitä, kuten myös Skills Finlandin hallituksen ja koko ammatillisen koulutuksen verkoston.maria_ekroth.jpg

Viime vuosina korona on haastanut meitä kaikkia ja myös ammattitaitokilpailutoimintaa. Siitä huolimatta verkoston joustavuus, sinnikkyys ja yhteen hiileen puhaltaminen palkittiin ja Suomessa pystyttiin järjestämään upea Taitaja2021-kilpailu OSAOn johdolla toukokuussa. Taitaja2022-tapahtuman 16.–19.5. järjestelyt etenevät myös hienosti Porissa WinNovan, Sataedun ja muiden yhteistyökumppaneiden käsissä. Kansainvälisiä kilpailuita on jouduttu siirtämään, mutta nyt maajoukkueen valmennustiimit ovat suunnanneet katseensa kohti ensi lokakuun Shanghain MM-kisoja.

Ammatillisen koulutuksen vetovoiman lisääminen löytyy lähes meidän kaikkien ammatillisen koulutuksen verkoston toimijoiden strategioista ja toimintasuunnitelmista. Vetovoimaa tarvitaan erityisesti nyt, jotta työelämä saa kipeästi tarvitsemaansa koulutettua työvoimaa. Mitä jos alettaisiin tekemään silläkin saralla entistä vaikuttavampaa yhteistyötä? Onko hyvä mennä monilla pienillä ja erillisillä messuosastoilla Educaan, SuomiAreenaan tai Opo-päiville, vai voitaisiinko yhdistää resursseja ja rakentaa yhteistä näyttävää ja vetovoimaista ammatillisen koulutuksen osastoa, jota kukaan ei halua ohittaa? Innostetaanko messuvieraat sillä, kuinka valtavasti hienoa ja monipuolista tarjontaa löytyy ammatillisen koulutuksen katon alta ja annetaan heidän tuntea miten hyvällä yhteistyöhengellä ja modernilla otteella me tätä yhteistyötä teemme? Tai yhdistettäisiinkö markkinointiresursseja ja luodaan huippumainostoimiston kanssa koskettavaa yhteiskunnallista mainontaa, jaetaan sitä kaikkien meidän viestintäkanavissa ja annetaan sen vyöryä läpi Suomen?

Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa toteuttamamme Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus osoittaa, että ammatillisessa koulutuksessa olevat opiskelijat ovat erittäin tyytyväisiä opiskeluunsa, he kokevat, että opiskelu on käytännönläheistä, monipuolista, hyödyllistä ja rentoa. Autetaan yhdessä ihmisiä löytämään omat ammatilliset unelmansa ja ammatillisen koulutuksen mahdollisuudet niiden unelmien toteuttamiseen.

Hyvää ja rauhallista joulua toivottaen sekä kuluneesta vuodesta kiittäen

Maria Ekroth
toiminnanjohtaja
Skills Finland