Mainospalkki
Laji 30: Kauneudenhoito
kiireinen lontoo Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Tea Lehtikevari   
09.10.2011 18:07

Worldskills-kilpailut Lontoossa laji kauneudenhoito. Paivat ennen kilpailua ja kilpailun aikana ovat olleet tyontayteisia ja jannittavia. Lupauksestani huolimatta en ole ehtinyt /jaksanut kirjoittaa blogia. Jokainen tyopaiva on venynyt 12 tuntiseksi ja viela hotellihuoneessa olen kirjoittanut tehtavamuunnoksia puhtaaksi. Lyhyen vapaa-ajan aikana olen halunnut tavata Suomen muita ekspertteja, joidan kanssa on ollut hyva vaihtaa kuulumisia paivan tapahtumista.

Ekspertin tehtava on vaativa ja paljon energiaa vieva, mutta samalla hyvin mielenkiintoinen.

Oman lajini eksperttien kanssa olen tullut hyvin toimeen, vaikka paivittain on ollut tiukkoja tilanteita arvioinnista ja tehtavista. Olen myos saanut vastuuta lajissamme todella hyvin.

Kaikki kilpailijat ovat ihania, nuoria naisia, joiden tyoskentelya on ilo katsoa. Heidi on parjannyt joukossa todella hienosti ja tehtavat ovat sujuneet , siten kuin etukateen suunniteltiin. Eli paras suoritus taalla Lontoossa.

Nyt on jaljella enaa loppuhuipennus. Eli paattajaiset ja palkintojen jako. Odotan innolla sijoitustamme, silla kaikki paivat ovat menneet hienosti ja voimme olla tyytyvaisia Heidin suoritukseen. Taso sinansa on kova lajissamme.

Toisaalta olen haikein mielin. Muutamassa tunnissa koko worldskills on ohi. Alkaa palaaminen arkeen ja luopuminen naista ihanista joskin raskaista paivista seka todella samanhenkisista ja ihanista ihmisista. Miten muutamassa paivassa joistakin ihmisista voikin tulla niin laheisia. Kukaan lajimme ekspertti ei paassyt lahtemaan lajialueelta eilen ilman kyyneeleita. Tanaan on odotettavissa sama halausten ja kyynelten , mutta myos iloisen tunnelman ilta.

 
Kohti Lontoota Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Tea Lehtikevari   
28.09.2011 09:59

Huomenna tähän aikaan olen jo Lontoossa, kuten kaikki muutkin ekspertit. Sitä on vaikea käsittää ja tästä pitkästä valmistautumisajasta huolimatta tarvitsisi vielä muutaman päivän lisää tai ainakin muutaman tunnin.

Lähtemisentuska ja- ilo vaihtelee mielessä. Sekä se olenko tehnyt kaiken, mitä jos en osaakaan arvioida hyvin ja oikeudenmukaisesti tai entä jos en pystykään antamaan niin paljon tukea omalle kilpailijalle, kuin sitä tarvitaan. Entä jos en ymmärräkään kaikkea.

Onneksi Suomella on kokenut ja iso eksperttiryhmä sekä kokeneet matkanjohtajat, joten toivon saavani apua ja neuvoja, jos sitä tarvitsen. On myös hyvä, että tutustuin pääeksperttiin ja varapääeksperttiin  jo kesäkuisella Englannin matkalla. Ja täytyy myös  luottaa siihen , että sen on riitettävä, kun yrittää parhaansa ja vähän vielä enemmän. Iltalukemiseksi mukaan valitsin kirjan "Olemisen mestarit". Se rauhoittaa ja antaa voimia jokaiselle päivälle.Suosittelen muillekin tai ainakin niille , joille eläimet ja luonto merkitsevät jotakin..... kirjoittaja Eckhart Tolle.

Nyt jatkuu pakkaus......tavaroista päätellen olen lähdössä kuuhun vuoden matkalla. Täytyy varmaan vielä miettiä , onko nämä kaikki tavarat tarpeellisia vai vain lisäämässä turvallisuuden tunnetta.

Koetan kertoa teille lajista kiinnostuneille päivittäin, mitä kilpailussa tapahtuu. Tosin eksperttipäivät on pitkiä, mutta siitä huolimatta.

Jännitys ja innostus kasvaa, sekä aurinko paistaa komeasti, kuten kuulemma Lontoossakin.

 


Yhteistyökumppanit