Mainospalkki
Kukat maljakoissa, vihdoinkin Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Hanne Heikkila   
04.10.2011 18:10

Tama paiva alkoi vauhdikkaasti osastollamme: vain muutama kukka oli toimitettu kilpailijoille (olisi pitanyt olla kaikki valmiina jaettuna), koska ampareita, joihin niita olisi voitu laittaa, ei taaskaan ollut. Tama on ollut ongelmana joka kisassa, paitsi Japanissa ja tietenkin Helsingissa. Kotikisoissa saimme nayttaa hyvaa mallia Japanin lajivastaavalle, joten homma toimi siksi myos siella. Lisaksi yksi itaisen puolen pitka messuseina oli kaatunut, joten emme paasseet sen takana olevalle kylmiolle vahaan aikaan, joten kukat olivat ja pysyivat siella, kunnes seina saatiin korjattua.

Kilpailijat kauppakunnostivat kaikki leikkokukkamateriaalinsa tanaan ja kolmen aikaan iltapaivalla kaikki kilpailijat nayttivat olevan kuin raksaammankin urheilusuorituksen jaljilta: hikisia, hengastyneita, punaisia, puuskuttavia. Onneksi pysyimme aikataulussa ja kilpailijat saivat rauhassa menna hotellille ja suihkuun, kuten minakin onneksi ehdin.

Nyt heitan edustusvaatteet paalle ja suuntaamme kohti avajaisia O2 -halliin!

 

Yhteistyökumppanit