Mainospalkki
Laji 14: Lentokonehuolto
Loppu on lähellä Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Seppo Huittinen   
08.10.2011 08:06

Viimeinen kisapäivä on alkamassa ja niinkuin blogin päivitysrytmistä näkyy, hommia on piisannut. Eipä ole just koneen äärellä kerennyt kuulumisia naputtelemaan.

Jokin aika sitten oli Suomen TV:ssä espanjalainen Serranon perhe - sarja, ja katsoessa ainakin itse kiittelin onneani, ettei mokoman sähellyksen keskellä tarvitse elää. No, kuluneen viikon aikana on kuitenkin saatu sellaisestakin toimintamallista empiiristä kokemusta: asioitten säätämisen ja sähläämisen suhde loppuun saatettuihin toimiin on välillä ollut jossain huvittavan ja turhauttavan välillä. NEuvottelu- ja toimintakulttuureissa ON eroa. Eipä ihme, että sillä aikaa kun väännetään kättä onko HK:n sininen jauhomääränsä takia leivos, vai kuitenkin makkara, jokunen oleellisempi homma  jää höllemmälle hoidolle. Niinkuin nyt vaikka tämä talous...

Oma kilpailija on pärjännyt oikein mainiosti. Kisan nuorimpana kilpailiana Antti on pitänyt päänsä kylmänä, vaikka taatusti kovassa paikassa poika on. Hyvin on pysynyt homma lapasessa, eikä lopputulos ainakaan siitä jää kiinni, eteikö Antilla kantti kestäisi. Taitoahan joka lajissa mitataan, mutta monen asian suhteen myös tuuri ratkaisee tällä. Just tuurin suhteen kaikki apu on tervetullutta, joten ottakaapa tänä aamuna sellainen työasento, että voitte pitää myös peukkujanne pystyssä.

 
Lontoo on lokakuussa kylmä ja kostea kaupunki... Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Seppo Huittinen   
01.10.2011 19:47

Näin normaalisti, mutta täytyy vaan ihmetellä englantilaisten kisajärjestelijöiden kaikkivoipaisuutta, kun olivat saaneet neuvoteltua kolmenkymin helteet ainakin näille alkupäiville. Lämmintä siis piisaa,melkeinpä riesaksi asti.

Eilinen - tulopäivä - opiskeltiin ympäristöoppia l. katseltiin junayhteydet kisapaikalle ja iltapäivä/ilta meni kaupunkisuunnistuksen merkeissä. Muutama askel hotellilta on juna-asema, ja siitä vartin päässä on kisa-areena, joka on ISO. Pikaisella mittauksella kotikylä rakennuksineen ja asukkaineen mahtuisi sisään ihan täyttä päätä.

Tämä päivä ESR-koulutuksen jälkeen vierähti kaupunkiin tutustumisella maalta, mereltä ja ilmasta käsin. Lauttaretki Thamesia pitkin vei meidät itäiselle pallonpuoliskolle, eli just sen verran Greenwichin nolla-meridiaanin ohi, että oltiin itäisellä maalla. Lintuperspektiivistä pääsi korkeuskammoinen (!) lentokone-ekspertti äimistelemään kaupunkia London Eye:n pleksikuplan sisältä, ja maanpäälistä taivalta tehtiin kaksikerroksisella bussilla. Bussiajelu tarjosi melko... perinpohjaisen tutustumisen keskeisiin nähtävyyksiin ja liikenteen sujuvuuteen.

Ilta loppui kevyeeseen haukkapalaan & jutusteluun isäntien järjestämässä tervetuliastilaisuudessa.

Nyt väsy + nihkeä => suihku & nukkumaan

 


Yhteistyökumppanit