|
Skills Finland on kokoamassa järjestyksessään kolmansiin EuroSkills-kilpailuihin Suomen ammattitaitomaajoukkuetta. Kilpailut järjestetään Belgian Spassa 4.–6.10.2012. Haemme nyt maajoukkueeseen sekä eksperttejä että kilpailijoita. Joukkueen koon tultua vahvistetuksi haemme lisäksi tarvittavan määrän henkilöitä joukkueenjohtajien tehtäviin.
Kilpailujen lajikuvauksia ja kilpailutehtäviä laadittaessa on pyritty ottamaan huomioon eurooppalaisen työelämän tarpeet ja työelämässä vallitsevat käytännöt. Tästä syystä suuri osa lajeista toteutetaan tiimityöskentelynä. Mukana on myös lajeja, joissa ei kilpailla WorldSkills-tasolla.
Lisätietoja ja hakulomakkeet (pdf)
|
Skills Finland ry:n yrittäjyystoimikunta järjesti tiistaina 31.1.2012 Taitajasta yrittäjäksi – yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja -seminaarin.
Seminaarin esityksiä (pdf)
Suomen Yrittäjien tervehdys Johtaja Martti Pallari, Suomen Yrittäjät
Yrittäjyys ammattitaitona Skills Finland ry:n hallituksen varapuheenjohtaja, opetusneuvos Seija Rasku, opetus- ja kulttuuriministeriö
Unelmasta totta Hallituksen puheenjohtaja, kauppaneuvos Heikki Timonen, Machinery Group Oy
Yrittäjyys osana ammatillisen opettajan ammattitaitoa Lehtori Heikki Hannula, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Yrittäjyys ammattitaitokilpailuissa kansallisesti ja kansainvälisesti Toiminnanjohtaja Eija Alhojärvi, Skills Finland ry
CASE 1 Yrittäjyys-laji Taitajissa Koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu, Suomen Yrittäjät
CASE 2 Yrittäjyys Kukkasidonta-lajissa Lehtori Kirsi Vesalainen ja lehtori Hanne Heikkilä, Ammattiopisto Livia
CASE 5 Miten valmennetaan menestyjiä Lehtori Anne Ruotsalainen, Lapin ammattiopisto
Lisätietoja: Taitaja–päällikkö Pekka Matikainen,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
, 050–5322765. |
Haemme joukkoomme
Viestintäpäällikköä
Viestintäpäällikkönä vastaat yhdistyksen yhteisökuvasta, brändistä sekä sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä.
Tehtävässä menestyminen edellyttää
- soveltuvaa korkeakoulututkintoa
- kokemusta viestinnän eri toiminnoista ja sen kehittämisestä
- mediasuhteiden hallintaa
- viestintäkanavien monipuolista tuntemusta
- verkkoviestinnän ja sosiaalisen median osaamista
- sujuvaa kynää ja esiintymistaitoa
- hyviä tietoteknisiä valmiuksia
- erinomaista suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa, toisen kotimaisen kielen taito luetaan eduksi
- hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia monialaisissa verkostoissa
- yhteistyökykyä, joustavuutta, markkinointihenkisyyttä, innovatiivisuutta
Tarjoamme dynaamisen ja mukavan työyhteisön, kansainvälisen työilmapiirin, laajan yhteistyöverkostomme tuen sekä mielenkiintoisia, haasteellisia ja palkitsevia tehtäviä suomalaisten nuorten huippuosaajien parissa.
Tehtävä on määräaikainen sijaisuus, joka jatkuu 31.12.2013 saakka.
Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Eija Alhojärvi,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
, (09) 8689 6820 tai 040 8200 126.
Tehtävässä voi aloittaa 1.3.2012 tai sopimuksen mukaan. Skills Finland ry:n työvaliokunnalle osoitetut hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme toimittamaan 10.2.2012 mennessä osoitteella Simonkatu 12 B 24, 00100 Helsinki tai sähköpostitse
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
. |
SKILLS-HUIPPUVALMENNUSYKSIKKÖHAKU 2012–2013: HIUSMUOTOILUN LAJIPÄÄLLIKÖN NIMEÄMINEN JA AUTOMAALAUKSEN LAJIPÄÄLLIKÖN NIMEÄMINEN
Skills Finland hakee kahta lajipäällikköä toteuttamaan ja kehittämään huippuosaajien valmennusta kaudella 2012–2013.
Skills-lajipäällikkö toimii oman koulutusalansa ja kilpailulajinsa valmennuksen valtakunnallisena kehittäjänä ja johtajana. Skills-lajipäällikkö vastaa valmennussuunnitelmien laatimisesta ja koordinoi kilpailijoiden valintaa kansainvälisiin kilpailuihin. Skills-lajipäällikkö toimii oman Taitaja-lajinsa valtakunnallisen ohjausryhmän jäsenenä ja toimii kiinteässä yhteistyössä oman alansa yritysten ja muun työelämän, muiden Skills-lajipäälliköiden sekä oman lajinsa ekspertin/eksperttien ja valmentajien kanssa.
Lisätietoja lajipäällikön tehtävästä antaa valmennuspäällikkö Immo Pylvänen, puh 040 8459996,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
|
|
Kerro oppilaitoksesi hyvästä yrittäjyysopetusmenetelmästä! Suomen Yrittäjät kutsuu oppilaitokset mukaan Taitaja2012:n kanssa yhteistyössä järjestettävään yrittäjyysopetusmenetelmäkilpailuun. Kilpailu järjestetään nyt jo seitsemännen kerran.
Yrittäjyysopetusmallissa arvioidaan erityisesti mallin liitettävyyttä opetukseen, yrittäjyyteen kannustavuutta, toiminnan laajuutta ja oppilaitoksen sitoutumista yrittäjyysopetukseen. Vuoden 2012 kilpailun erityisteemana on uusiin ammatillisiin perustutkintojen perusteisiin sisältyvien yrittäjyysopintojen oppilaitoskohtainen soveltaminen.
Parhaat mallit julkaistaan Suomen Yrittäjien sivustolla www.yrittajat.fi ja voittaja julkistetaan 24. – 26.4.2012 pidettävässä Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtumassa. Tilaisuuteen voi tutustua sivustolla www.taitaja2012.fi.
Kutsu yrittäjyysmenetelmäkilpailuun (pdf) |
|
Skillsin perinteinen laivaseminaari pidetään m/s Silja Serenaden Helsinki-Tukholma-Helsinki -reitillä 24.–26.5.2012. Varaa seminaarin ajankohta jo kalenteristasi ja seuraa nettisivujamme – ilmoittautuminen alkaa helmikuun lopussa.
Seminaarin puhujiksi olemme saaneet muun muassa Aalto-yliopiston tutkimuspäällikön ja MIND-innovaatiokoneiston yli-innovaatioaktivistin Anssi Tuulenmäen, Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n johtajan Matti Apusen sekä huippu-urheilusta ja yrittäjyydestä vastikään väitelleen HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun lehtorin Auli Pekkalan.
Seminaaripaketin hinta vaihtelee hyttiluokasta riippuen 490 eurosta 690 euroon, sisältäen valitsemasi hyttimajoituksen lisäksi seminaariohjelman, kokouslounaan, illalliset, aamiaiset sekä kahvibuffetit. Olemme myös varanneet kokoustiloja laivalta toisen päivän iltapäiväksi. Jos haluat pitää laivalla oman sidosryhmäsi kokouksia, otathan yhteyttä mahdollisimman pian.
Lisätietoja Maria Atzmon
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
09-8689 6810 |
|

Tuttu Opintopolut ammattitaitokilpailuissa -käsikirja on nyt päivitetty. Julkaisu kuvaa, millä tavoin Taitaja-tapahtumaan liittyvät opintopolut järjestetään, mitkä ovat niiden tavoitteet ja millaisesta tausta-ajattelusta ne rakentuvat. Käsikirja valaisee myös, millaista osaamista tarvitaan opintopolkuja suunniteltaessa, toteutettaessa ja arvioitaessa sekä kuvaa eri toimijoiden tehtäviä polkujen toteutuksessa.
Opintopolkukäsikirja.pdf
|
|
Tammi-helmikuussa järjestetään eri puolilla Suomea kymmeniä Taitaja-semifinaaleja. Niihin osallistuu yli 1800 nuorta osaajaa, joiden tavoitteena on oman ammattialansa suomenmestaruus. Taiston aloittavat cateringkokit kahdeksalla paikkakunnalla 10.–12.1.2012.
Semifinaaleissa karsitaan jokaisesta lajista kahdeksan parasta kilpailijaa tai joukkuetta ammattitaidon SM-kilpailun finaaliin, joka järjestetään Taitaja2012-tapahtumassa Jyväskylässä 24.4.–26.4.2012. Semifinaalikarsintoihin osallistuvat lähes kaikki monialaiset ammatilliset oppilaitokset Suomessa. Alle 20-vuotiaat ammatillisessa koulutuksessa olevat nuoret kilpailevat Taitaja-tapahtumassa yli neljässäkymmenessä lajissa puhdistuspalvelusta viherrakentamiseen, CAD-suunnittelusta yrittäjyyteen.
- Tänä vuonna yksi suosituimmista lajeista on lähihoitaja-laji, johon ilmoittautui 122 opiskelijaa. Se on ollut suosittu myös yleisön keskuudessa. Kilpailutehtäviä lasten ohjaamisesta vanhusten hoitoon on kiinnostava seurata. Lähihoitajille , kuten muillekin Taitaja-kilpailijoille voi povata hyvää menestystä työmarkkinoilla, toteaa Taitaja2012-tapahtuman kilpailunjohtaja Esko Junttila.
Lähihoitajat kilpailevat finaalipaikoista 19.1.2011 Lahdessa ja Savonlinnassa. Kaikkien lajien semifinaalien aikataulut ja paikkakunnat: http://www.taitaja2012.fi/semifinaalit
Lisätietoja: Kilpailunjohtaja Esko Junttila, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5603.
-------------
Taitaja2012 on yksi ensi vuoden suurimmista tapahtumista Keski-Suomessa. Tapahtumaan odotetaan 30 000 kävijää. Ammattitaidon SM-kilpailussa oman alansa suomenmestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailut sekä Taitaja9-kilpailu, jossa 100 peruskoulun yhdeksäsluokkalaista kilpailee kädentaidoissa.
Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Keski-Suomen elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa. Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry. Tapahtumaan on vapaa pääsy. |
|
Vuoden viimeisessä Newsletterissä mm.
- Taitajaan ilmoittautui ennätysmäärä nuoria
- MM-menestyjät ministerin mitalikahveilla
- Skilly löysi varastosta Helsinki 2005 -aarteita – tilaa omasi!
Lue Newsletter |
Taitajasta yrittäjäksi – yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja -seminaari
Aika: tiistai 31.1.2012, klo 12.30–16.00 Paikka: Suomen Liikemiesten Kauppaopisto, ICT Campus, Vallilan yksikkö, Hattulantie 2, Karl Fazer -sali Järjestäjä: Skills Finland ry:n yrittäjyystoimikunta
Yrittäjyys on rohkeutta toteuttaa omat unelmat. Ammattitaitokilpailut tarjoavat nuorille hyvät välineet kokeilla yrittäjyyttä ja testata rajojaan.
Taitajasta yrittäjäksi – yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja -seminaarissa kuulet ajankohtaisia, haastavia ja tuoreita näkökulmia siitä, kuinka yrittäjyysopetus voi olla osa ammatillisen koulutuksen arkea.
Ohjelma
12.30–12.35 Tilaisuuden avaus Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen, Skills Finland ry
12.35–12.40 Tervetuloa Rehtori Antti Loukola, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto
12.40–12.50 Suomen Yrittäjien tervehdys Johtaja Martti Pallari, Suomen Yrittäjät
12.50–13.05 Yrittäjyys ammattitaitona Alivaltiosihteeri, Skills Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja Timo Lankinen, valtioneuvoston kanslia
13.05.13.25 Unelmasta totta Hallituksen puheenjohtaja, kauppaneuvos Heikki Timonen, Machinery Group Oy
13.25–13.45 Yrittäjyys osana ammatillisen opettajan ammattitaitoa Lehtori Heikki Hannula, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
13.45–14.00 Yrittäjyys ammattitaitokilpailuissa kansallisesti ja kansainvälisesti Toiminnanjohtaja Eija Alhojärvi, Skills Finland ry
14.00–14.30 kahvitarjoilu
14.30–14.45 CASE 1 Yrittäjyys-laji Taitajissa Koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu, Suomen Yrittäjät
14.45–15.00 CASE 2 Yrittäjyys Kukkasidonta-lajissa Lehtori Kirsi Vesalainen ja lehtori Hanne Heikkilä, Ammattiopisto Livia
15.00–15.15 CASE 3 Taitaja-kilpailu yrittäjän silmin Toimitusjohtaja Hannu Raatikainen, HANX Oy
15.15–15.30 CASE 4 Yrittäjänä ammattitaitokilpailuverkostossa Yrittäjä, Information Systems Developer Joni Aaltonen, WorldSkills International
15.30–15.45 CASE 5 Miten valmennetaan menestyjiä Lehtori Anne Ruotsalainen, Lapin ammattiopisto
15.45–16.00 Tilaisuuden yhteenveto ja päätössanat Hallintojohtaja Hely Westerholm, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto
Tilaisuus on maksuton.
Ilmoittautumiset 17.1.2012 mennessä > verkkolomakkeella.
Lisätietoja: Taitaja–päällikkö Pekka Matikainen,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
, 050–5322765. |
|
|