| EUROSKILLS2010 - LASKURISSA JÄLJELLÄ 350 PÄIVÄÄ |
|
|
Järjestyksessä toiset EuroSkills-kilpailut pidetään Portugalissa 23.-26.11.2010. Tapahtumapaikkana on Lissabonissa sijaitseva vuoden 1998 maailmannäyttelyareena FIL, Feira Internacional de Lisboa. Kilpailualue sijaitsee vain kymmenen minuutin junamatkan päässä Lissabonin kansainväliseltä lentokentältä. Sen välittömässä läheisyydessä ovat myös kisamajoitukseen käytettävät hotellit sekä keskusasema. Raide- ja maantieyhteydet liittävät pääkaupungin sujuvasti niin etelän Algarveen kuin pohjoisempana sijaitsevaan Portoonkin. Lissabonin keskustaan yhteydet ovat myös loistavat. Matka sujuu parissakymmenessä minuutissa niin maanalaisen, raitiovaunujen kuin taksienkin avulla.Kisatapahtuma tulee olemaan virstanpylväs eurooppalaisessa kilpailuperinteessä. Sen takaa kaikkiaan 32 erilaista kilpailulajia, joista peräti 21 edustaa pari- tai tiimikilpailua. Kaiken kaikkiaan lajeissa kilpailevat 52 eri ammatin taitajat. Tapahtumaan odotetaan 50 000 kävijää. Suomesta kilpailussa tulee olemaan mukana valmennuksessa parhaiten menestyneet nuoret. Valmennukseen valikoidutaan ammatillisen koulutuksen järjestäjien osoittaman kiinnostuksen perusteella siten, että mukaan pääsevät kaikki kiinnostuneet ja lopullisen valinnan kilpailijan nimeämisestä tekee Skills Finland. Koulutusten järjestäjille suunnatut ekspertti- ja kilpailijahakukirjeet Skills Finland on postittanut oppilaitoksille.
Kuvateksti: Tasan 12 kuukauden kuluttua ammutaan liikkeelle ammattitaidon toiset Euroopan mestaruuskilpailut. Odotettavissa on suuria, sillä puitteet ovat upeat, jopa Rotterdamissa kaksi vuotta sitten pidettyjä paremmat. Kisajärjestäjä, Instituto do Emprego e Formação Profissionalilla on käytössään vuoden 1998 maailmannäyttelyä varten rakennetut suurhallit, tilaa 50 000 neliömetriä.
Lisätietoa osoitteista: |