| EUROSKILLS 2010 EKSPERTTI- JA KILPAILIJAHAKU ALKAA |
|
|
|
Skills Finland ry käynnistää kilpailijoiden ja eksperttien haun Portugalissa 8.–12.12.2010 pidettäviin EuroSkills-kilpailuihin. Tavoitteena on koota korkeatasoinen joukkue, joka ponnistaa EuroSkills-kilpailun jälkeen kohti vuoden 2011 Lontoon WorldSkills-kisoja. Edellisissä kisoissa Rotterdamissa vuonna 2008 Suomen menestys oli upea: neljä kultaa ja viisi pronssia. Skills Finland lähettää hakua koskevan kirjeen ammatillisen koulutuksen järjestäjille syyskuun aikana. Maajoukkue on tarkoitus nimetä keväällä 2010.
EuroSkills 2010 lähestyy
EuroSkills on tiimilajeja ja uusia ammatteja korostava kilpailukokonaisuus, johon on helppo tulla mukaan. Kilpailijoiden ikäraja on 17–25 vuotta, mikä mahdollistaa niin nuorten lupausten kuin edistyneempien taitajien osanoton. Eksperteillä perusvaatimuksena on korkea ammattitaito, ikärajaa ei tietysti ole.
Kilpailuihin osallistuu 500 nuorta 31 Euroopan maasta. Portugalin asettama kävijätavoite on 50 000 vierasta. Tapahtuman aikana järjestetään myös seminaareja ja muita oheistapahtumia.
Uudet kilpailulajit
Kilpailulajeja on yhteensä 33. Näistä 10 on pari- tai tiimilajia. Kilpailulajeja valittaessa ja kilpailutehtäviä laadittaessa on pyritty huomioimaan eurooppalaisen työelämän tarpeet ja työelämässä vallitsevat käytännöt. Tästä syystä merkittävä osa kilpailusta toteutetaan tiimilajeina. Mukana on myös monia lajeja, jotka eivät ole vielä edustettuina WorldSkills-kilpailuissa. Lisätietoa osoitteessa: http://www.iefp.pt/Lisboa_2010/Paginas/Lisbon2010.aspx
Kilpailijoiden ja eksperttien osallistumisrahoitus Kilpailuja hyödynnetään uusien eurooppalaisten verkostojen rakentamisessa, ja useiden kilpailijoiden ja eksperttien kisamatkaan liittyy työssäoppimis- tai harjoittelujakso ulkomaisessa yrityksessä tai oppilaitoksessa. Osallistumis- ja matkarahoitukseen on kehitteillä uusia rahoitusmalleja erityisesti EU:n avustuksella yhteistyössä kilpailun järjestäjätahojen ja koulutuksen järjestäjien kanssa. Tavoitteena on näin edistää kilpailutoiminnan avulla ammatillisen koulutuksen laaja-alaista kansainvälistymistä.
Lisätietoja:
Matti Haapanen EuroSkills-koordinaattori Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Hannu Immonen tekniikkapäällikkö Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen |