Mainospalkki
Kisauutiset 2011 Abilympics
Suomalaisnuoret päättivät kisaurakkansa Soulissa Tulosta Sähköposti

Torstaina tietokoneen kokoamisessa kilpailivat Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksesta Samuli Lappalainen ja Keskuspuiston ammattiopistosta Hans Wendelin. Kilpailijoiden tehtävänä oli koota toimiva henkilökohtainen tietokone annetuista erillisosista.

– Ihan jees juttu kilpailu oli. Homma meni niin kuin suunnittelin. Muilla kilpailijoilla on vaan enemmän kokemusta ja sen mukaisesti nopeutta, kertoo Hans kilpailutunnelmistaan.  Samulin mukaan kilpailussa tuli tehtyä turhia virheitä ja ongelma oli rutiinin puuttuminen suhteessa muihin kilpailijoihin, mutta tavoite eli toimiva tietokone tuli kilpailussa kasattua.
Samulin valmentajan Kimmo Anttilan mukaan kilpailutehtävään ei ollut tullut suuria muutoksia ja kilpailu sujui suunnitelmien mukaisesti. Työn viimeistelyyn olisi kilpailutilanteessa pitänyt panostaa enemmän.

Hansin valmentaja Charles Gustafsson kertoi, että kilpailijoiden työskentelyn tavoista näkee kokemuksen merkityksen työssä ja esimerkiksi tietokoneen kokoamistapa kertoi myös sen, että osa kilpailijoista tuli maista, joissa on harvinaista että kaikki tarvittavat osat voivat olla ehjiä.

CAD-suunnittelussa Suomea edusti Keskuspuiston ammattiopistosta Markku Hentonen, joka harmitteli, että käytti kilpailun alussa liikaa aikaa ensimmäisiin tehtäviin.

– Tein turhan tarkasti tehtäviä kilpailun alussa, mutta toisaalta ne olivat varmasti myös tehty oikein mietti Markku. Hänen  valmentajansa Marja-Liisa Peltolan mukaan tehtävät olivat työläitä käytettävissä olevaan aikaan nähden ja harva kilpailija sai niitä kokonaan valmiiksi.

Tänään perjantaina iltapäivällä pidettiin Olympia-hallilla Abilympics- kilpailuiden päättäjäiset, joissa jaettiin mitalit jokaisen lajin kolmelle parhaalle kilpailijalle ja kunniamaininta yhdelle. Palkintosijat menivät lähinnä Aasian maiden edustajille. Suomalaiset eivät sijoittuneet lajeissaan neljän parhaan joukkoon.

Delegaation johtaja Markku Aunola kiitti kilpailijoita hyvästä työskentelyssä kilpailuissa päättäjäisten jälkeisessä joukkuetapaamisessa. Aunolan mukaan suurin osa muiden maiden kilpailijoista on kokeneempia alan ammattilaisia kuin meidän opiskelijakilpailijamme. Jos haluamme saada myös opiskelijoille kilpailusarjoja Abilympics-kisoihin, on meidän osoitettava että opiskelijoillamme on taitoa ja halua kilpailla. Tämä joukkue toimi hienosti tämän tavoitteen mukaisesti. On tärkeää saada mukaan myös lisää muita Euroopan maita, jotta saamme Abilympics-kilpailuihin lisää eurooppalaisia lajeja ja näkemystä esimerkiksi arviointiin.

Koreassa kilpailijoiden ja valmentajien toimintaa ovat seuranneet monet oppilaitosten ja niiden yhteistyökumppaneiden edustajat.

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksen rehtori Tiina Meriläinen pitää kokemusta kansainvälisistä ammattitaitokilpailuista sekä opiskelijoille että koko oppilaitokselle tärkeänä.

- Opiskelijat ovat nauttineet tästä matkasta, jossa keskeistä ovat saadut  kansainväliset kokemukset ja kontaktit. Ammattiylpeys kasvaa kun huomaa osaavansa ja pärjäävänsä joukossa, jossa joillakin jo 20 vuoden kokemus alalta. Ammattitaitonsa lisäksi opiskelijat saavat esille omia vahvuuksiaan kuten kieli- ja vuorovaikutustaitojaan uudessa ympäristössä ja tilanteissa. Myös suomalaisten opettajien vahva ammattitaito pääsee täällä hyvin näkyviin valmennuksessa. Kilpailut antavat myös uusia virikkeitä työhön. Lisäksi, jos Suomi on järjestämässä Abilympics-kisoja 2015, niin kokemuksia ja näkemyksiä järjestelyistä pitää hankkia nyt.

Ammattiopisto Luovin johtajan Tarja Männyn mielestä myös koko kilpailuprosessi on tärkeä opiskelijalle.

– Ammattitaitokilpailut antavat aineksia itsetunnon kehittymiseen. Yksittäisen kilpailuissa mukana olevan opiskelijan lisäksi pitää miettiä myös sitä, miten laajemmin saamme opiskelijat mukaan kilpailutoimintaan ja hyötymään siitä. Tulevaisuudessa varmasti pitää myös miettiä Abilympics- kilpailuihin nuorisosarjaa, jotta niiden ikä- ja kokemustaso vastaisi paremmin meidän opiskelijoitamme. Ihanaa on ollut nähdä miten joukkueemme kilpailijat ovat ryhmäytyneet hyvin ja nauttivat ainutlaatuisesta kokemuksesta ja me niistä heidän mukanaan.

Keskuspuiston ammattiopiston kilpailutoiminnasta vastaava Sirpa Komsi on mielissään, siitä että Koreaan heidän oppilaitoksestaan lähti mukaan kolme kilpailijaa.

- Ammattitaitokilpailut ovat hieno mahdollisuus kansainvälisyyteen ja oman ammattitaidon kehittämiseen. Kilpailutehtävät ovat meidän opiskelijoiden lajeissa vastanneet hyvin kunkin alan opetussuunnitelman tavoitteita. Kun mietimme lajeja, mihin opiskelijamme voisivat osallistua, olivat lajien kilpailutehtävien vastaavuus opetussuunnitelmiin tärkeä kriteeri. Toisena oli myös aikaisempi kilpailukokemus lajeista ja innostuneet osallistujat ja valmentajat.

-  Olen ylpeä kilpailijoistamme, joilla on hyvä ammattitaito ja myös työturvallisuus mukana koko ajan toiminnassaan kilpaillessa. Myös nämä ammattitaitokilpailut tuovat hyvin esille suomalaisen koulutuksen vahvuudet. Meiltä löytyy monipuolista osaamista niin opiskelijoilta kuin opettajiltakin. Ilo on katsoa opiskelijoiden rohkeutta, positiivista asennoitumista ja käyttäytymistä sekä kielitaitoa uudessa ympäristössä ja kulttuurissa. Mielestäni tämä kilpailumatka kokoaa ammattitaidon eri osa-alueet hyvin yhteen. Koreasta voimme myös viedä oppia ympäristöjen esteettömyydestä, joka on hyvin huomioitu täällä kertoo opetusneuvos Anne Mårtensson Opetushallituksesta.

TaitajaPLUS 2012 lajivastaava Miiko Taka Bovallius ammattiopistosta on seurannut Soulin kisajärjestelyjä tarkasti.

- Mielestäni Abilympics- kisoissa tulisi olla kaksi eri sarjaa; toinen opiskelijoille ja toinen ammattilaisille. Tällöin nämä kilpailut vastaisivat paremmin koulutuksemme tavoitteita. Kilpailuympäristö täällä on ollut selkeä ja esteetön. Joitakin lajeja ei ole järjestetty yleisöystävällisesti. Esimerkiksi kokkien kilpaillessa emme nähneet kuin lopputulokset. Arvaukseksi jää arvioitiinko työprosessia vai lopputulosta enemmän. Esille on hyvin tullut suomalaisten kilpailijoiden hyvät vuorovaikutustaidot, jotka ovat yksi keskeinen ammattitaito. Lisäksi he kaikki ovat osoittaneet loistavia ongelmanratkaisutaitoja ja ovat olleet erittäin joustavia. Kukaan ei ole valittanut mistään. Tästä joukkueesta voi olla todella ylpeä, toteaa Miiko.

Soulista raportoi Päivi Pynnönen / HAMK

 
Toinen kilpailupäivä Soulissa Tulosta Sähköposti

Studiokuvauksessa kilpaili eilen keskiviikkona Keskuspuiston ammattiopistosta Muhammed Alali.

– Ihan hyvin kilpailu meni, olen tyytyväinen, kertoi iloisesti hymyilevä Muhammed.  Kilpailutehtävänä oli ottaa kolme muotokuvaa.

– Kilpailu meni paremmin kuin odotimme.  Valmennuksessa tehty täsmäharjoittelu oli juuri oikeaa. Kilpailutehtävään ei tullut suuria muutoksia ja Muhammed teki oikeat ratkaisut ohjauksessa, valaistuksessa ja kuvien käsittelyssä. Alussa kameran aukkojen säätö tuotti ongelmaa, mutta siitäkin selvittiin. Muhammedin vahvuus on rauhallisuus ja erittäin hyvä keskittymiskyky, kertoi  Muhammedin valmentaja Ilmari Koskimies Keskuspuiston ammattiopistosta.

Studiokuvauksen kilpailutilana olivat suljetut valokuvausstudiot, joten kilpailun seuraaminen oli mahdotonta sekä valmentajille että yleisölle.

– Tila voisi olla avoin, kuten meillä on ollut Taitaja-kilpailuissa. Näin kaikki voivat seurata kilpailijoiden työskentelyä ja tehtävien edistymistä toteaa Ilmari Koskimies. Studiokuvaus on ollut Abilymbics-kilpailujen suosituimpia lajeja osallistujamäärässä ja kilpailu kestää useita päiviä.

Iltapäivällä kilpailijoilla oli mahdollisuus osallistua kiertoajelulle ja tutustua Soulin nähtävyyksiin. Suomen delegaation muut jäsenet kävivät seuraamassa opetusta Ilsan ammatillisessa koulutus- ja kuntoutusinstituutissa.

Torstaina tietokoneen kokoamisessa kilpailevat Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksesta Samuli Lappalainen, valmentajanaan Kimmo Anttila sekä Keskuspuiston ammattiopistosta Hans Wendelin, valmentajanaan Charles Gustafsson. CAD-suunnittelussa Suomea edustaa Keskuspuiston ammattiopistosta Markku Hentonen valmentajanaan Marja-Liisa Peltola. Lisäksi lajin tuomaristoon kuuluu Mikko Pasonen Ammattiopisto Luovista.

Soulista raportoi Päivi Pynnönen / HAMK

 
Ensimmäinen kilpailupäivä Soulissa Tulosta Sähköposti

Soulissa kilpaillaan 29 ammatillisessa lajissa sekä 11 vapaa-ajan ja elämisentaitolajissa kolmen kilpailupäivän aikana. Suomalaista osaamista pääsivät esittelemään ensimmäisenä kilpailupäivänä Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksesta kultasepän taidoillaan Eino Majamaa, puusepän taidoillaan Luovin ammattiopistosta Eero Martikainen ja floristiikan taidoillaan Kiipulan ammattiopistosta Jenna Sipponen. Kilpailu on jännittävä kaikille osallistujille, mutta vielä jännittyneemmiltä näyttivät kilpailua seuranneet valmentajat.

– Valmistettava koru oli nyt paljon vaativampi kuin edellisissä kisoissa Japanissa ja työn vaativuudesta kertoo myös kilpailijoiden käyttämä työskentelytapa ja -aika.   Monet kilpailijat ovat toimineet kultaseppinä jo vuosia ja Eino on opiskellut alaa vasta kaksi vuotta, mutta silti hän on pystynyt työskentelemään rauhallisesti ja tavoitteellisesti koko kilpailun ajan. Kokonaisuus on hyvä. Enempää emme olisi pystyneet tekemään kilpailun hyväksi valmennuksessa. Kaiken kaikkiaan kilpailu kokemuksena on ollut huippu juttu, kertoo Einon valmentaja Anna-Maija Lahtela Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksesta.

– Eeron kilpailutehtävänä oli valmistaa pieni pöytä Lauan-puusta, joka on oksaton, pehmeä ja helppoa työstää. Tehtävä on mielestäni vastannut hyvin puusepän koulutuksessa opettavia keskeisiä taitoja, joten tämä kilpailutilanne voisi hyvin olla ammattiosaamisen näyttö. Muutos, joka kilpailutehtävään on tullut, ovat erilaiset liitokset ja tapitusten paikat. Erinomaisesti Eero on jaksanut keskittyä ja työskennellä. Erot eri kilpailijoiden välillä ovat suuret, koska osa on toiminut puuseppänä jo pitkään. Lisäksi työskentelyssä tulevat esille suuret kulttuurierot esimerkiksi työturvallisuusasioissa. Ennakkotieto sallituista ja mukaan otettavista työvälineistä on myös ollut puutteellista, toteaa Eeron valmentaja Jukka Kilponen Ammattiopisto Luovista.

Jenna Sipponen valmisti floristiikassa kolme eri työtä: ensimmäisenä kimpun maljakkoon 70 minuutissa, toisena asetelma 90 minuutissa ja kolmantena pöydän koristeen kahden hengen pöytään 120 minuutissa. Töistä arvioitiin kokonaisvaikutelma, värien käyttö, idea ja kilpailijan tyoskentelytekniikka.  Jennaa valmentava Heidi Stubb Kiipulan Ammattiopistosta toimi myos kilpailussa tuomarina.

– Kilpailuaika on suhteellisen pitkä ja siinä on koko ajan työskenneltävä keskittyneesti. Monella kilpailijalla kolmannessa työssä alkoi tulla esille väsymystä ja huolimattomuutta työskentelyssä. Jennan toiminta oli rauhallista ja tavoitteidemme mukaista kertoo Heidi.

Suomalaisten kilpailijoiden hyvä työskentely huomattavasti pidemmän kokemuksen alalta omaavien kanssakilpailijoiden keskuudessa on saanut arvostusta tuomareilta. Samoin valmentajien työskentely sekä tapa, jolla he keskittyneesti seurasivat suojattiensa toimintaa kilpailun aikana. Nämä asiat kertovat osaltaan suomalaisen koulutusjärjestelmän ja ammattitaitovalmennuksen tehokkuudesta ja selkeästä työelämälähtöisyydestä.

Tiistaina kilpailuihin kävi tutustumassa Suomen Korean suurlähettiläs Pekka Wuoristo, lähetystösihteeri Kaisa Leidy ja harjoittelija Veli-Matti Andersson. Lähetystön väelle esiteltiin Skills Finlandin ja IAF:n toimintaa sekä kerrottiin IA2011-kilpailuista ja niiden järjestelyistä.

– Esittelykierroksen aikana keskusteluissa sivuttiin suomalaisen koulutusviennin mahdollisuuksista erityisesti Aasian maihin. Suurlähettiläs totesi mahdollisuuksien olevan hyvät, toteaa Suomen delegaation johtaja, IAF:n hallituksen jäsen Markku Aunola.

Joukkueenjohtaja Matti Kauppinen oli illalla joukkueen palaverissa ylpeä kilpailijoiden suorituksista ja ammattimaisesta otteesta kilpailutilanteessa. Vaikka kilpailupäivä oli pitkä ja väsyttävä, silti se oli ollut antoisa ja opettavainen kokemus. Kilpailun jälkeen Jenna Sipponen totesi, että lähtisi varmasti uudestaan kilpailemaan ja suosittelisi osallistumista myös muille.

Keskiviikkona julkistettujen tulosten mukaan suomalaiset eivät sijoittuneet neljän parhaan joukkoon.  Tuloksissa ilmoitetaan aina vain kolme parasta ja yksi kunniamaininta.

Studiovalokuvauksessa kilpailee keskiviikkona Muhammed Alali Keskuspuiston ammattiopistosta. Valmentajana toimii Ilmari Koskimies.

Eino Majamaa, kultaseppä.

Eero Martikainen, puuseppä.

Jenna Sipponen, floristiikka. Kuvassa myös tuomari Heidi Stubb ja kisamaskotti Uuno.

Soulista raportoi Päivi Pynnönen / HAMK
Kuvat Mikko Pasonen / Luovi

 
Värikkäät ja vauhdikkaat Abilympics-avajaiset Tulosta Sähköposti

Upeat puitteet loi Soulin olympiakisoille 1988 rakennettu kisapuisto ja Olympia-halli Abilympics-kisojen avajaisille eilen maanantaina iltapäivällä. Avajaisten ohjelmassa oli järjestäjien ja korkea-arvoisten yhteistyötahojen tervehdyspuheita ja vauhdikkaita tanssiesityksiä hip-hop- jengin pyörimisistä Korean kansallisurheilulajin taek wondolaisten  hurjiin hyppyihin.  Väriä lavalle toivat osallistujamaiden esittely ja 57 lippua, jotka keltaisiin pukeutuneet kantajat juhlallisesti toivat yleisöissä istuneiden kisajoukkueiden eteen. Pikkulipuin varustautuneet suomalaiset nousivat ylös ja virittivät yhteisen kisahuudon joukkuejohtaja Matin johdolla Suomen esittelyvuorolla.  Suomi ei osallistujamäärässä kuulu suurimpien joukkueiden ryhmään, mutta näkyvyydessä varmasti. Tyylikkäät kisa-asut, muu yhteinen rekvisiitta ja hyvä joukkuehenki sai jo nyt huomiota.

Kaikki 1500 henkilö avajaisista kuljettiin busseilla Korean kansallismuseolle järjestettäville illallisille. Bussit ajoivat poliisisaattueissa ja aiheuttivat hetkellisesti ruuhkia Soulin vilkkaaseen liikenteeseen.

Korean kansallismuseon terassille oli rakennettu esiintymislava ja kauniisti pieniä pyöreitä pöytiä, joihin tarjoiltiin maukas illallinen ja taitava sekä taiteellinen ohjelma osallistujille.

”Hyvällä mielellä” kertoi odottavansa tiistaina alkavaa kilpailua Eino Majamaa, joka valmistaa kultasepän kilpailutyönä hopeakorun. ”Mielenkiintoista on nähdä mitä muutoksia on tehty alkuperäisiin piirustuksiin”, hän toteaa. Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksessa opiskelevan Einon lisäksi tiistaina kilpailemassa ovat Luovin ammattiopistosta Eero Martikainen puuseppä-lajissa ja Kiipulan ammattiopistosta Jenna Sipponen floristiikassa.

 

Soulista raportoi Päivi Pynnönen / HAMK
Kuva Sirpa Komsi / Keskuspuiston ammattiopisto

Lisää kuvia Skills Finlandin kuvapankissa

 
Kohti Koreaa Tulosta Sähköposti

Viime lauantaina iltapäivällä kerääntyi Helsinki-Vantaan lentoasemalle joukko Skills-henkistä väkeä, jotka keskellä terminaalia muun kansan yllätykseksi aukaisivat matkalaukkunsa lisätäkseen Suomen liput, kisapaidat ja -maskotit sekä muut yhteiset tärkeät kisatavarat matkatavaroihinsa. Täynnä oleviin matkalaukkuihin laitettiin päälle tarra, joka kertoi kolmikymmenpäisen joukon suuntaavan kohti Koreaa, jossa järjestetään kahdeksannet kansainväliset Abilympics-kisat Soulissa 25.9 – 30.9.2011.

Souliin saavuttaessa oli aurinkoinen ja kesäisen lämmin sunnuntaiaamu, vaikka keho kertoi matkustavalle joukolle, että Suomessa syksyinen pimeä yö olisi parhaimmillaan ja unen tarve monella sen mukainen. Joukkoa vastassa Soulin lentokentällä olivat kukkien ja ”Hyvää päivää”- kylttien kanssa pirteät kisavirkailijat, jotka jakoivat kisatietoa yhdessä Bangwoorien eli kisamaskottien kanssa. Bangwoori on vesipisara. Pienistä vesipisaroista muodostuu suuria valtameriä. Samoin Abilympics- kilpailuissa monista erilaista kilpailijoista muodostuu mahtava tapahtuma.

Soul on 23 miljoonan ihmisen metropoli, jonka näkymiin kuuluvat monikaistaiset moottoritiet, moninaiset sillat ja korkeat, lasiseinäiset kerrostalot. Kisajoukko matkusti linja-autoilla läpi kaupungin, jota ympäröi vaalea savusumu.

Hotellille saavuttua kisajoukkueenjohtaja Matti Kauppinen kertoi viikon ohjelmasta, joka on toimintaa täynnä. Niinpä sunnuntai sujui kilpailijoilla, valmentajilla sekä muulla kisajoukolla levätessä ja uusia voimia kerätessä kisakoitoksiin.

Kisajoukossa on mukana myös kaksi kilpailutuomaria.  Floristiikkaa tuomaroi  Heidi Stubb Kiipulan ammattiopistosta ja  CAD-suunnittelua Mikko Pasonen Ammattiopisto Luovista. Kisatuomarit eivät päässeet lepäämään, vaan aloittivat työnsä heti sunnuntaina kokoontumalla ensimmäistä kertaa.

- Meillä on ensin kaikkien kisalajien tuomareiden yhteistappaminen ja sen jälkeen lajikohtaiset tapaamiset. Tapaamisissa kerrataan säännöt ja luodaan yhteiset kriteerit sekä toimintatavat. Tällöin myös tapaamme kaikki ensi kertaa. Yhteiset näkemykset on luotava nopeasti, jotta tuomaritoiminta olisi kilpailussa joustavaa ja sujuvaa, kertoo Heidi.

Soulista raportoi Päivi Pynnönen / HAMK

 


Yhteistyökumppanit