Banner

Taitaja -näytöksiä ja Taitaja9 -aluekilpailut NEXT STEP -messuilla Print E-mail

Next Step -messujen Skills- osastoilla kilpaillaan monessa lajissa. Taitaja9-areenalla Helsingin alueen taitavimmat 9-luokkalaiset kisaavat pääsystä Oulussa järjestettävään loppukilpailuun. Robotiikka- ja Mekatroniikka- areenoilla nuoret huippuosaajat tähtäävät kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin.

Ammatilliset oppilaitokset järjestävät vuosittain eri puolilla Suomea satoja Taitaja9 paikallis- ja aluekilpailuja. Tänä vuonna Helsingin aluekilpailu järjestetään Next Step -messujen toisena päivänä 15.1. Taitaja9 -areenalla. Taitaja9:n tavoitteena on tukea nuorten ammatinvalintaa, edistää peruskoulujen ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyötä ja lisätä kädentaitoa vaativien alojen ja ammatillisen koulutuksen tuntemusta. Osana Oulun Taitaja2010-tapahtumaa järjestetään Taitaja9-finaali. Taitaja9 on peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille suunnattu kansallinen kilpailu. Kolmihenkiset joukkueet kilpailevat kädentaitoja vaativissa tehtävissä, esimerkiksi väkipyörän kokoamisessa tai antennijohdon asentamisessa.

Taitaja2010-kilpailut järjestetään Oulussa 27.-29.4.2010. Taitaja on vuosittain järjestettävä nuorten ammattitaidon SM-kilpailu ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskeleville. Finaalissa kilpailee yli 300 nuorta 41 eri kilpailulajissa. Lisäksi kilpailuissa ratkotaan Suomenmestaruudet viidessä TaitajaPLUS-lajissa. Taitaja on suurin vuotuinen ammatillisen koulutuksen tapahtuma Suomessa ja se kerää kymmeniä tuhansia vierailijoita. Taitaja-kilpailut nostavat esiin nuoret kyvyt myös kansainvälisiä kilpailuja varten. Loppujuhlassa julkistetaan EuroSkills2010-kilpailuihin tähtäävä Suomen ammattitaitomaajoukkue - TeamFinland2010.

Suomalaista ammattiosaamista on tehty tunnetuksi ja kehitetty ammattitaitokilpailujen avulla jo parinkymmenen vuoden ajan. Tulokset ovat näkyvissä. Ammattikoulutukseen hakeutuminen on ollut kasvussa.

Ammattitaitokilpailutoiminnasta Suomessa vastaa Skills Finland ry. Skills Finlandin ammattitaitokilpailuperheeseen kuuluu kolme kansallista ja kolme kansainvälistä kilpailua. Kaikki kilpailut tähtäävät ammatillisen huippuosaamisen edistämiseen. Kilpailujen avulla parannetaan ammatillisen koulutuksen laatua ja arvostusta ja kannustetaan nuoria yrittäjyyteen ja oman osaamisensa jatkuvaan kehittämiseen.

Kilpailut ovat:

Taitaja9 – yhdeksäsluokkalaisten kilpailu kädentaidoissa

Taitaja – ammattitaidon SM-kilpailu

TaitajaPLUS – ammattitaidon SM-kilpailu erityistä tukea tarvitseville

EuroSkills – ammattitaidon EM-kilpailu

Abilympics – ammattitaidon MM-kilpailu erityistä tukea tarvitseville

WorldSkills – nuorten ammattitaidon MM-kilpailu.

Timantit syntyvät kovan harjoituksen tuloksena ammattitaitoisten opettajien ja ohjaajien hiomina. Parhaimmillaan ammattitaitokilpailuissa yhdistyy mestarien kokemus ja kisällien nuoruuden into. Heidän yhteinen motivaatio ja sisu antavat hyvät edellytykset menestymiselle.

Tule tutustumaan messuosastoomme ja kilpailuareenoihimme.

(Artikkeli ilmestynyt 7.1.2010 Metrolehden Next Step 2010 messuliitteessä.)

 

Partners