|

PÄÄKIRJOITUS Newsletterin pääkirjoituksessa johtaja Mervi Karikorpi Teknologiateollisuus ry:stä kirjoittaa Taitaja-yhteistyöstä ja teknologia-alan osaamistarpeista. Lue lisää

TULEVAISUUS JA HUIPPUOSAAJAT, Skills-seminaari 12.-13.5. Skills Finland on yhteistyössä kumppaniensa kanssa jo 15 vuoden ajan rakentanut ja kehittänyt kansallisista ja kansainvälisistä kilpailuista koostuvaa ammattitaitokilpailujärjestelmää. Ammattitaitokilpailutoiminnalla on kiistatta saavutettu tuloksia: edistetty ammatillista huippuosaamista, parannettu ammatillisen osaamisen arvostusta, kehitetty ammatillisen koulutuksen laatua ja kansainvälisyyttä ja lisätty ammatillisen koulutuksen tunnettuutta ja vetovoimaa. Yhdistyksen yhteistyöverkosto on vuosi vuodelta laajentunut. Yhä uudet toimijat ovat nähneet toiminnan hyödyt ja hyödyntämismahdollisuudet omassa toiminnassaan. Lue lisää

KATSAUS YRITYSYHTEISTYÖHÖN Skills Finland ry:n yritysyhteistyö on ollut vahvassa myötätuulessa viime vuosien ajan. Viime vuonna sopimuksia solmittiin Taitaja-kilpailujen sekä Suomen ammatti-taitomaajoukkueen tiimoilta. Yritysyhteistyömallia on vuoden aikana hiottu ja kon-septia kehitetty esimerkkitapausten kautta. Markkinointiponnisteluja on tehty koko verkoston voimin. Päämääränä on konkreettisen lisäarvon, hyödyn tuottaminen yhteistyön kautta koko verkostolle. Lue lisää

ELECTROLUX PROFESSIONAL SATSAA KILPAILUTOIMINTAAN Ammattikäyttöön keittiölaitteita ja pesulakoneita toimittava Electrolux Professional Oy:tä voidaan pitää Taitaja-yhteistyön konkarina. Taitajan yhteistyökumppanina yritys on ollut vuodesta 2005 lähtien ja mukaan mahtuu myös Helsingin WorldSkills-kilpailuiden pääyhteistyökumppanuus. Lue lisää

ISS ALOITTAA TAITAJAN YHTEISTYÖKUMPPANINA Suomen johtava kiinteistö- ja toimitilapalvelu yritys ISS Palvelut on ottanut ensiaskeleensa Taitaja-sponsoroinnissa. Vuosi sitten sponsorointistrategiansa uusineen yrityksen tavoitteisiin ammatillisen koulutuksen tukeminen sopii kuin patakinnas suurtalouskokin käteen. Lue lisää

NÄKYVYYTTÄ JA OPISKELIJAKONTAKTEJA VEHO-KONSERNILLE Vuosi sitten Taitaja-sponsorointiin mukaan tullut Veho-konserni panostaa tähän vuoteen toden teolla. Ammattitaitoista korjaamohenkilökuntaa tarvitseva autoalan yritys toimii huhtikuussa käytävissä Espoo-Uusimaa Taitaja-kilpailuissa kotikentällään. Lue lisää

MM-TASON TYÖNTEKIJÄ YRITYKSEEN? WorldSkills International tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden palkata yritykseen määräaikaiseksi työntekijäksi ulkomainen WorldSkills-kilpailija. Liittymällä WorldSkills Champions Exhange -ohjelmaan yritys pääsee osalliseksi kasvavasta kansainvälisestä yhteistyöverkostosta ja oppii eri kulttuurien erilaisista työtavoista. Lue lisää

SKILLS AJANKOHTAISTA
* Skills-seminaarin ilmoittautuminen käynnissä * Taitaja 2008 ja SAKUstars kilpailut 16.-19.4.

|